Lapsella on oikeus ohjattuun aamu- ja iltapäivätoimintaan, mutta kunta voi päättää järjestääkö se ko. toimintaa. Jos kunta järjestää tai hankkii tämän lain mukaista aamu- ja iltapäivätoimintaa, tulee sitä tarjota kunnassa toimivien koulujen ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaille sekä muiden vuosiluokkien osalta erityisoppilaille. Aamu- ja iltapäivätoimintaa tulee tarjota 570 tuntia koulun työvuoden aikana kullekin toimintaan osallistuvalle lapselle. Toimintaa voidaan järjestää koulun työvuoden aikana arkipäivisin pääsääntöisesti kello 7.00 – 17.00 välisenä aikana. Toimintaa suunniteltaessa tulee olla yhteistyössä kotien ja toiminnan järjestäjien kanssa. Lain mukaan niillä oppilailla, jotka kuuluvat koulumatkaetuuden piiriin, on oikeus kuljetukseen. Aamu- ja iltapäivätoiminta on lapsille vapaaehtoista.
Aamu- ja iltapäivätoiminnasta voidaan määrätä kuukausimaksu, joka saa olla enintään 60€. Toimintaan osallistuvalle tarjotaan välipala. Toiminnassa sattuneen tapaturman hoito on lapselle maksuton.
Toteutustapa ja mahdollisuudet Ranualla
Ranuan kunnassa on iltapäivätoimintaa koulujen tiloissa n. 3 h/pv seuraavasti:
- sivukylillä kyläkouluilla, jos on useampia lapsia
- kirkonkylällä Kirkonkylän koulun läheisyydessä
- kuljetuksissa on pyritty hyödyntämään olemassa olevia koulukyydityksiä, jolloin sovelletaan sivistyslautakunnan hyväksymiä 1-3 lk:n koulukuljetusperusteita.
Lisätietoja antavat sivistystoimenjohtaja Outi Lohi, puh. 040 570 9829 ja aamu- ja iltapäivätoiminnan vastaava Tuula Paakkari, puh. 0400 933 604.