Yleistä
Kuhan koulu sijaitsee 11 km Posiolle päin Ranuan kirkonkylältä Kuhajärven rannalla. Vireän kylän kolmiopettajaisessa koulussa on 29 oppilasta luokilla E-6. Kuvassa oleva koulurakennus on vuonna 2004 valmistunut koulun laajennusosa. Uuteen osaan tuli liikuntasali ja kaksi luokkahuonetta. Myös piha-alue saatiin uudistettua oppilaiden tekemän pihasuunnitelman mukaisin leikkivälinein. Oppilaat maalasivat myös asfalttiin lähes kymmenen värikästä leikkipaikkaa, mm. tervapadan, twisterin ja kompassin.
Geologian teemasta tänä vuonna teemme korukiven etsintää ja hiomista. Teemme erilaisiin korupohjiin myös valmiista raakajalokivistä koruja.
Talven aikana ruokimme lintuja uudella rivitalolinnunsyöttöautomaatilla. Siinä on viisi eri ruokalajia. Seuraamme lintujen ruokailukäyttäytymistä ja hierarkiaa.
Toiminta-ajatus
Kuhan koulu luo edelletykset oppilaan kasvamiselle ja oppimiselle rehellisyyteen kasvattavassa, luontoa kunnioittavassa, itsetuntoa vahvistavassa, työntekoa arvostavassa ja sosiaalisuuteen ohjaavassa oppimisympäristössä.
Henkilökunta
Opettajat:
Hannu Siitonen, koulunjohtaja 4.-6. lk
Paula Ahola, tuntiopettaja 3.-4. lk
Virve Ilvesluoto, 1.-3. lk, erityisopettaja
Heljä Kaikkonen, esiopettaja
Heli Leppiaho, KELTO E
Koulunkäynnin ohjaaja:
Ritva Markkanen
Siivooja:
Reija Väärälä
Päivystävä kiinteistönhoitaja, puh. 0400 179 152