Kuntouttava työtoiminta
Laki kuntouttavasta työtoiminnasta tuli voimaan 1.9.2001. Sen mukaan aktivointisuunnitelma on tehtävä pitkään työttöminä olleille tai toimeentulotuen pitkäaikaisasiakkaille.
Kohderyhmä
Alle 25-vuotiaille lain piiriin tulemisen aika on lyhempi kuin yli 25-vuotialla. Aktivointisuunnitelma laaditaan pitkään (12 kk) työttömänä olleelle työnhakijalle, joka on oikeutettu työhallinnon palveluihin tai on saanut pitkään toimeentulotukea työttömyyden perusteella (vähintään 4 kk). Kun henkilö tulee lain piiriin, hänet kutsutaan aktivointisuunnitelman tekoon.
Aktivointisuunnitelma
Asiakkaan itsenäisen suoriutumisen edistämiseksi asiakas, sosiaalityöntekijä ja työvoimaneuvoja laativat yhdessä aktivointisuunnitelman. Aktivointisuunnitelman laatimisen tavoitteena on löytää/rakentaa pitkään työttömänä olleelle polku työelämään. Suunnitelmassa kartoitetaan asiakkaan kokonaistilanne, jonka pohjalta mietitään erilaisia vaihtoehtoja työllistymisen edistämiseksi. Asiakkaan aktivointisuunnitelmaan voidaan sisällyttää työvoimatoimiston työllistymistä edistäviä palveluja sekä erilaisia sosiaali- , terveys-, koulutus- ja kuntoutuspalveluja sekä kuntouttavaa työtoimintaa. Aktivointisuunnitelmassa voidaan sopia kuntouttavaan työtoimintaan osallistumisesta. Alle 25-vuotiaat ovat velvoitettuja osallistumaan kuntouttavaan työtoimintaan ja yli 25-vuotiaille se on vapaaehtoista.
Kuntouttava työtoiminta
Aktivointisuunnitelmaan voidaan sisällyttää kuntouttavaa työtoimintaa. Kuntouttava työtoiminta räätälöidään asiakkaan yksilöllisistä tarpeista lähtien ja sen järjestämisessä huomioidaan asiakkaan työ- ja toimintakyky. Ranualla kuntouttavaa työtoimintaa voidaan järjestää kunnan eri toimipisteissä, yhdistyksissä, järjestöissä sekä valtion virastoissa. Kuntouttavaa työtoimintaa ei voida järjestää yksityisissä yrityksissä.
Työtoiminnan tavoitteena on ehkäistä ja katkaista syrjäytymiskehitystä, pitkäaikaistyöttömyyttä ja pitkäaikaista toimeentulotukiasiakkuutta. Kuntouttavan työtoiminnan työtehtävät ovat luonteeltaan avustavia.
Kuntouttavaa työtoimintaa voidaan järjestää 3-24 kuukauden jaksoissa ja henkilön on osallistuttava siihen vähintään yhden ja enintään viiden päivän aikana viikossa. Yhden päivän kuntouttava työtoiminta kestää vähintään 4 tuntia, enintään 8 tuntia. Kuntouttava työtoiminta on toissijainen varsinaiseen työsuhteeseen, koulutukseen tai muuhun työvoimaviranomaisen tarjoamaan toimenpiteeseen nähden, eikä sillä voi korvata virka- tai työsuhteessa tehtävää työtä.
Työtoiminnan etuudet
Työtoimintaan osallistuvalle maksetaan hänelle normaalisti kuuluvat etuudet, jotka yleensä ovat työmarkkinatuki ja/tai toimeentulotuki. Tämän lisäksi työtoimintaan osallistuvalle maksetaan toimintarahaa 8 euroa/työtoimintapäivä sekä korvausta matkakuluista.
Yhteystiedot:
| Sosiaalityöntekijä Viivi Heikkilä |
Vs.sosiaalityöntekijä Sirpa Tyvitalo |
| Puh: 040 543 5705, ma-to klo 10-11 |
Puh: 040 514 2539, ma-to klo 10-11 |
| Sähköposti:etunimi.sukunimi@ranua.fi |
Sähköposti: etunimi.sukunimi@ranua.fi |