Tiedotteet


Etusivu / Ranua-info / Tiedotteet / Niittyvillassa taidetyöskentelyt jatkuvat, nyt ollaan mukana myös uudessa taidekokeilussa

Niittyvillassa taidetyöskentelyt jatkuvat, nyt ollaan mukana myös uudessa taidekokeilussa

5.9.2019 15:00

NIITTYVILLAN ASIAKKAAT MUKANA UUDESSA TAIDEKOKEILUSSA

Aikuisten kehitysvammaisten Päiväkeskus Niittyvilla saa taiteilijavieraita syyskuussa, kun teatteri-ilmaisun ohjaaja Hanna-Leena Metsävainio ja kuvataiteilija Eeva-Leena Väätäjä työskentelevät osana yksikön arkea.

Niittyvillassa on totuttu säännölliseen Ranuan kansalaisopiston tarjoamaan ryhmätoimintaan, mutta residenssityöskentely mahdollistaa myös henkilökohtaiset kohtaamiset taiteen äärellä uudella tavalla. Yhtenä tärkeänä lähtökohtana taiteilijaresidenssille onkin kunkin kävijän oman identiteetin vahvistaminen ja minäkuvan tukeminen taiteen keinoilla. Työskentelyn kattoteemana on “Minusta”, ja materiaaleina on tarkoitus käyttää kierrätettyjä ja luonnosta löytyviä, asiakkaille tärkeitä elementtejä.

Asiakkaiden, henkilökunnan ja taiteilijoiden yhteistyönä syntyvän taideteoksen voi nähdä Ranuan Taiteiden Yössä lauantaina 14.9., jolloin myös yleisö voi osallistua taiteen tekemiseen. Taiteilijat Hanna-Leena ja Eeva-Leena odottavat innolla residenssin huipennusta: “Rohkaisemme ranualaisia kurkistamaan Niittyvillan pihapiiriin, kokeilemaan luonnonmateriaalien kanssa työskentelyä ja antamaan panoksensa yhteiseen teokseen.” Tuleva teos edustaa ympäristö-, yhteisö- ja mediataiteen yhdistelmää.

Niittyvillan taiteilijaresidenssin toteuttavat yhteistyössä Ranuan kansalaisopisto, Ranuan sosiaalitoimi, Niittyvillan päiväkeskus, ja rovaniemeläinen taiteenalojen osaajien keskittymä Piste Kollektiivi. Residenssi on osa kansainvälistä Well-Being Residency -hanketta, jonka tavoitteena on kehittää sosiaali- ja terveysalojen sekä taidealojen välistä yhteistyötä. Osallistujamaat ovat Suomi, Ruotsi, Latvia ja Venäjä. Hanketta rahoittavat Pohjoismainen Kulttuuripiste, Region Norrbotten, Itämeren valtioiden neuvosto, Opetus- ja kulttuuriministeriö, Taike ja Pohjoismainen kulttuurirahasto.

Kuvataiteilija Eeva-Leena Väätäjä on syntynyt Suomessa ja asunut viime vuosikymmenet Pohjois-Ruotsissa, jossa hänen akryylimaalauksensa ja veistoksensa ovat tulleet yleisölle tutuiksi. Pitkän kuvataideohjaaja-taustan omaavalle Väätäjälle on tärkeää lähestyä taiteellista työskentelyä asiakkaiden omista lähtökohdista ja motivaatiosta.

Teatteri-ilmaisun ohjaaja Hanna-Leena Metsävainio on freelancer joka ohjaa, opettaa, ideoi ja esiintyy ympäri Lappia. Hänellä on runsaasti kokemusta erityisryhmien kanssa työskentelystä. Hanna-Leena on tuttu kasvo myös Niittyvillassa, jossa hän on aiemmin ohjannut teatteri-ilmaisun ryhmiä. Residenssin aikana hän toivoo voivansa syventää työskentelyä tuttujen asiakkaiden kanssa, tukien yksilöiden voimavaroja ja vahvuuksia.

AIKATAULU

Perjantai 13.9. klo 16.00 – 18.00

"Minusta" –teoksen avajaiset.

Lauantai 14.9. klo 16.00 – 19.00

"Minusta" – teos nähtävillä. Non-stop yleisötyöpaja.


LISÄTIEDOT

 

Residenssiyksikkö Niittyvillan päivätoimintakeskus, Kirkkotie 22, 97700 Ranua
Työtoiminnan ohjaaja Marja-Liisa Kortesalmi, p. 040 834 5799, etunimi.sukunimi@ranua.fi
Päivätoiminnan ohjaaja Anna-Liisa Väärälä, p. 0400 374 229, etunimi.sukunimi@ranua.fi
Päivätoiminnan ohjaaja Jaana Pernu, p. 040 733 2058, etunimi.sukunimi@ranua.fi

Residenssitaiteilijat
Hanna-Leena Metsävainio, p. 040 820 2814, hannaleena.metsavainio@gmail.com
Eeva-Leena Väätäjä, p. (+46) 70 626 42 47, eevaleena.art@gmail.com

Piste Kollektiivi ja Well-Being Residency -hanke
Laura Rekilä, p. 0400 215 559, laura.rekila@gmail.com
Milka Jafri, p. 040 518 2646, wellbeingresidency@gmail.com