Perusopetuslain mukainen koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta
Ranuan lukiossa järjestettävä aikuisten lukiokoulutus.
Etsivän nuorisotyö etsii tuen tarpeessa olevat nuoret ja auttaa heidät palvelujen piiriin.
Opinto-ohjausta saat lukiossa henkilökohtaisena ohjauksena ja ryhmissä.
Ranuan lukiossa järjestettävä opiskelijahuolto
Oppilaanohjauksen tehtävänä on edistää oppilaiden kasvua ja kehitystä.
Oppilaalla on oikeus saada maksutta opetukseen osallistumisen edellyttämä oppilashuolto.
Asiakirjoja voi pyytää nähtäväksi sähköpostitse, puhelimitse, kirjeitse tai itse paikalla käyden.
Ranualla on iäkkäille vuokra-asumista ja tehostettua ympärivuorokautista palveluasumista.
Päivittäisissä toiminnoissa tarvittavia koneita/laitteita voidaan myöntää harkinnanvaraisesti vammaiselle henkilölle.
Vammaisten asumispalvelut tarjoaa tukea itsenäiseen asumiseen. Lisäksi asumispalvelua voidaan järjestää perhehoitona tai palvelukodissa.
Kunta korvaa vaikeavammaiselle henkilölle tämän asunnossa tarvittavat kohtuulliset välttämättömät muutostyöt vammaispalvelulain mukaisesti.
Mielenterveyskuntoutujien päivätoiminta ja asumispalvelut.
Palveluasumista järjestetään henkilöille, jotka tarvitsevat asumisensa yhteydessä hoivaa ja huolenpitoa.
Tehostettua palveluasumista järjestetään henkilöille, joilla hoidon ja huolenpidon tarve on sairauden tai vamman takia ympärivuorokautista.
Nuorisotila on nuorten kohtaamispaikka, missä voi viettää vapaa-aikaa ja tavata ikätovereita turvallisessa ympäristössä.
Wauto on Aseman Lapset ry:n liikkuvan nuorisotyön auto.
Vanhemmat voivat erotessaan sopia lapsen elatuksesta.
Kun vanhempina eroatte toisistanne, voitte sopia lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta. Kunnan lastenvalvoja antaa tietoa vaihtoehdoista.
Hillatori on Ranuan kunnan ylläpitämä markkinapaikka.
Palvelut auttavat yritystäsi kansainvälistymään.
Business Ranua palvelee sinua yritystoiminnan kaikissa vaiheissa. Yrityksen kehittämiseen liittyvissä asioissa ota yhteyttä kehittämispäällikköön.
Business Ranuan yrityspalvelut auttavat Ranualla toimivia yrittäjiä ja Ranualle yritystoimintaa suunnittelevia.
Eläimistä saatavia elintarvikkeita käsittelevän elintarvikehuoneiston hyväksymishakemus.
Toimija tekee ilmoituksen alkutuotantopaikasta kunnan elintarvikevalvontaan.
Elintarviketoiminnan ilmoittaminen elintarvikevalvontaviranomaiselle.
Elintarvikekontaktimateriaalialan toimijan on tehtävä elintarvikelain mukainen ilmoitus toiminnastaan elintarvikevalvontaviranomaiselle.
Kun epäilet saaneesi tai aiheuttaneesi ruokamyrkytyksen, ilmoita siitä ympäristöterveydenhuoltoon.
Tiedottaminen kunnan viranomaiselle liikkuvasta elintarvikehuoneistosta tai elintarvikkeiden tilapäisestä myynnistä.
Kunnalliset peruseläinlääkäripalvelut Rovaniemen kaupungin sekä Ranuan, Pellon, Ylitornion ja Kolarin kunnan alueilla.
Virka-ajan ulkopuolella tarvittavaa kiireellistä eläinlääkintäapua saa eläinlääkäripäivystyksestä.
Ilmoituksen kaltoin kohdellusta eläimestä voit tehdä valvontaeläinlääkärille ja virka-ajan ulkopuolella päivystävälle eläinlääkärille tai poliisille.
Tarvitset luvan eläintarhalle, jos se käyttää eläintarhaeläimiä toisten eläintarhaeläinten ruokintaan omassa eläintarhassa.
Rekisteröi haaskaruokintapaikkasi ennen haaskatoiminnan aloittamista.
Ilmoita kuukausittain haaskaruokintapaikalle toimittamasi haaskamateriaalin määrä.
Löytöeläimiä voi viedä ja kadonneita tiedustella löytöeläinsuojasta.
Tarvitset hyväksynnän eläinperäisen sivutuotelaitoksen toiminnan aloittamiseen.
Valvontaeläinlääkäri rekisteröi hakemuksestasi sivutuotelaitoksen.
Tarvitset luvan tietynlaisten näytteiden ja näyttelyesineiden käyttöön, jos ne ovat eläimistä saatavaa sivutuotetta, joka kuuluu luokkaan 1.
Päivystyksessä pääsee lääkärin vastaanotolle kiireellisissä tapauksissa.
Esiopetus on maksutonta opetusta, jota lapset saavat oppivelvollisuutta edeltävänä vuonna.
Lapsesi saa esiopetusta ennen oppivelvollisuuden alkamista kaksi vuotta.
Ruokapalveluiden keskuskeittiö valmistaa ja toimittaa ruokaa kouluille ja varhaiskasvatukseen.
Vaikeavammaisella henkilöllä on oikeus henkilökohtaiseen apuun, jos hänen tilanteensa sitä pysyväisluonteisesti edellyttää.
Apuvälineiden lainaus fysioterapiasta.
Hoitotarvikejakelu terveyskeskuksessa
Isyyden tunnustaminen voi tapahtua joko äitiysneuvolassa tai lastenvalvojalla.
Lastensuojelu turvaa lasten oikeuksia ja tukee kasvatustehtävässä.
Kuntalaisaloitteella voi vaikuttaa kunnan palveluihin ja päätöksiin.
Kunnan kasvatus- ja perheneuvolat auttavat perheitä lapsen hyvinvoinnin, kasvun ja kehityksen edistämisessä ja tukevat perheen arjessa selviytymistä.
Kirjastopalvelut lainaa aineistoa kirjastossa, kirjastoautosta ja verkossa, edistää lukemista, järjestää tapahtumia ja on kohtaamispaikka.
Lukiokoulutus on toisen asteen yleissivistävää koulutusta, joka antaa valmiudet jatkaa opintoja yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa.
Kotona asuvan hoiva ja huolenpito ja kotona asumista tukevat palvelut.
Kotipalvelu on hoivaa ja huolenpitoa, asukkaan tukemista arjessa ja hänen oman toimintakykynsä vahvistamista. Palveluun voi sisältyä mm. aterioita.
Kotisairaanhoito on kotiin tuotua lääkärin määräämää ja valvomaa sairaanhoitoa.
Koulukuraattori on koulun sosiaalityöntekijä, joka tukee oppilaiden hyvinvointia, sosiaalista ja psyykkistä toimintakykyä sekä vuorovaikutussuhteita.
Kouluterveydenhuollon tarkoituksena on lasten ja nuorten terveen kasvun ja kehityksen tukeminen suunnitelmallisen terveysneuvonnan avulla.
Ranualla on pappila- ja pitäjämuseo ja Saukkojärven kotiseutu- ja koulumuseo.
Osasto akuutti- ja kuntoutuspotilaille, erikoissairaanhoidosta jatkohoitoon tuleville ja pitkäaikaispotilaille.
Lääkinnällinen kuntoutus terveydentilan, toimintakyvyn ja elämänlaadun parantamiseksi.
Puheterapian vastaanotto
Vammainen tai vakavasti sairas henkilö ja hänen läheisensä ovat oikeutettuja sopeutumisvalmennukseen.
Kuntoutusohjaus on ohjausta ja neuvontaa sairaudesta tai vammasta aiheutuvien psyykkisen, fyysisen tai sosiaalisen ongelmien selvittämistä.
Kuulutukset ja viralliset ilmoitukset voit lukea kunnan verkkosivuilta.
Äitiysneuvolassa seurataan raskauden etenemistä ja vauvan ja äidin terveyttä.
Lapsiperheiden kotipalvelu perheiden tukena
Perhetyö tukee vanhemmuutta ja auttaa lapsiperheitä selviämään arjesta.
Lastensuojelun avohuolto tukee lasta, nuorta ja perhettä tilanteissa, joissa tukea tarvitaan mm. sosiaalisista, taloudellisista ja jaksamissyistä.
Lastensuojelun jälkihuolto tukee sijaishuollossa ollutta lasta/nuorta, hänen vanhempiaan sekä sijaishuoltajiaan sitten kun sijaishuolto on päättynyt.
Lastensuojelun sijaishuollolla tarkoitetaan huostaan otetun lapsen kotikunnan vastuulla olevan hoidon ja kasvatuksen järjestämistä kodin ulkopuolella.
Vammaispalvelulain mukaisia palveluita ja tukitoimia vammaisille henkilöille ja heidän perheilleen.
Saat apua yrityksesi liiketoiminnan käynnistämiseen Ranualla.
Ranualla on kahdeksan avointa leikkipuistoa.
Etelä-Lapissa, sijaitsee Ranuan eläinpuisto. Meillä näet jääkarhun ja 50 muuta arktista eläinlajia pohjoisen metsän keskellä jokaisena vuodenaikana.
Liikuntapalvelut ja liikuntapaikat Ranualla.
Ranuan kunnan asemakaavoitus
Tee ilmoitus talousveden toimittamisesta tai käytöstä julkiseen tai kaupalliseen toimintaan.
Hae vedenjakelualueen riskiarvioinnin hyväksymistä Rovakaaren ympäristöterveydenhuollosta.
Neuvolassa seurataan lapsen terveyttä, kasvua ja kehitystä.
Nuoret ja aikuiset voivat saada perhesuunnittelu- ja ehkäisyneuvontaa sekä muita seksuaali- ja lisääntymisterveyden palveluita.
Palvelu on tarkoitettu 16-28 -vuotiaille ranualaisille nuorille.
Saat neuvontaa yrityksen perustamiseen liittyvissä kysymyksissä.
Taloyhtiö voi hakea tupakointikiellon määräämistä taloonsa.
Perheneuvola tarjoaa pariskunnille perheasiain sovittelua ristiriitatilanteissa, eroa harkitessaan tai siitä jo päätettyään.
Lapsen oikeus molempiin vanhempiin turvataan tuetun tai valvotun tapaamisen tai tapaamisvaihdon avulla.
Perhehoito on tarkoitettu henkilölle, joka ei tuettunakaan voi asua itsenäisesti. Perhehoito tapahtuu hoitajan tai hoidon tarvitsijan kotona.
Palvelut tukevat lapsiperheitä ja vanhemmuutta sekä lapsen ja nuoren yksilöllistä kasvua ja kehitystä eri elämäntilanteissa.
Lastenvalvojan palveluita ovat isyyden selvittäminen sekä lasten huoltoon, asumiseen, tapaamiseen ja elatukseen liittyvät neuvottelut ja sopimukset.
Ranuan kunta maksaa 500 €:n suuruisen kertaluontoisen vauvarahan jokaiselle ranualaiselle vuonna 2021 syntyvälle vauvalle.
Tulkitsemis- ja avustajapalvelut, erityiset apuvälineet
Joustavan perusopetuksen tavoitteena on tukea oppilaita, jotka ovat vaarassa jäädä ilman perusopetuksen päättötodistusta.
Koulujen kerhotoiminnan tavoitteena on saada aikaan monipuolista, lapsen ja nuoren kasvua tukevaa vapaa-ajan toimintaa.
Maksuton koulukuljetus järjestetään tietyin ehdoin esi-, perus- ja lisäopetuksen oppilaille.
Osa-aikainen erityisopetus on oppilaan tukemisen pedagoginen ratkaisu.
Erityinen tuki muodostuu erityisopetuksesta ja oppilaan tarvitsemasta muusta tuesta. Erityisopetus on ensisijaisesti pedagogista oppimisen tukea.
Perusopetus on kaikille suunnattua yleissivistävää opetusta, joka tukee oppilaiden kasvua ihmisinä ja yhteiskunnan jäseninä.
Suomi tai ruotsi toisena kielenä
Yksilöllistetty oppimäärä perusopetuksessa.
Diabetesvastaanotolla hoidetaan tyypin I / II diabetespotilaita
Kiireettömissä tapauksissa pääset vastaanotolle ajanvarauksen kautta.
Perusterveydenhuollon lääkärin ja hammaslääkärin määräämiä röntgenpalveluita asiakkaille.
Terveystarkastukset kaikille työttömille työnhakijoille.
100% lisäaineeton on ennaltaehkäisevää päihdetyötä.
Perusterveydenhuollon mielenterveyspalvelut
Psykologin palvelut
Päihdehuolto auttaa ehkäisemään ja vähentämään päihteiden ongelmakäyttöä ja siitä johtuvia sosiaali- ja terveydellisiä haittoja.
Ranuan kunta myy tontteja loma-, teollisuus- ja asuntorakentamiseen.
Rakennusluvan hakeminen Ranuan kunnassa.
Laboratorioissa otetaan näytteitä, tutkitaan ja analysoidaan esimerkiksi veri-, virtsa- ja solunäytteitä. Palvelun tuottaa Ranualle Nordlab.
Palvelut tukevat toimintakykyä ja itsenäistä suoriutumista arjessa sekä sosiaalista hyvinvointia ja turvallisuutta.
Sosiaaliasiamies edistää sosiaalihuollon asiakkaina olevien henkilöiden oikeuksia ja niiden toteutumista sosiaalihuoltoon liittyvissä asioissa
Hyvää Huomista! -hanke lisää ranualaisten nuorten hyvinvointia.
Vammaisille henkilöille, ikääntyneille ja muille sosiaalihuollon palvelujen käyttäjille järjestetään päivätoimintaa tukemaan itsenäistä selviytymistä.
Sosiaalinen kuntoutus on tehostettua tukea, jolla vahvistetaan apua tarvitsevien henkilöiden sosiaalista toimintakykyä ja edistetään osallisuutta.
Vammaisille henkilöille järjestetään työ- ja päivätoimintaa tukemaan itsenäistä selviytymistä.
Lapsi tai perhe voi saada tukihenkilön tai tukiperheen.
Vaikeavammaisten kuljetuspalveluja järjestetään vammaispalvelulain nojalla henkilöille, joilla on pitkäaikaisesti liikkumisen vaikeuksia.
Kuntouttavaa työtoimintaa järjestetään Ranualla työllistämisyksikön työpaja Justeerissa, Nuorten työpajalla ja seinättömissä työpajoissa.
Omaishoidontuki kokonaisuus sisältää hoitopalkkion ja lakisääteiset vapaat hoitajalle, tarvittavat palvelut hoidettavalle.
Henkilölle, jotka eivät vamman, sairauden tai ikääntyneisyyden takia kykene käyttämään joukkoliikennettä järjestetään välttämättömät kuljetuspalvelut.
Palveluita työikäisille elämänhallintaan, työhön ja opiskeluun liittyvissä asioissa.
Työpajoilla toteutetaan sosiaalista kuntoutusta ja kuntouttavaa työtoimintaa sekä sosiaalihuoltolain mukaista työtoimintaa.
Henkilölle voidaan korvata ylimääräisiä vaatetuskustannuksia vamman tai sairauden johdosta.
Suun terveydenhuolto huolehtii suun terveyden edistämisestä sekä terveyden- ja sairaanhoidosta.
Sairaanhoitaja antaa hoito-ohjeita ja ohjaa toimenpiteisiin valmistautumisessa.
Avustushakemukset yksityisteiden hoitoon ja perusparantamiseen.
Täydentävää tai ehkäisevää toimeentulotukea haetaan kunnalta sen jälkeen kun hakija on ensin hakenut perustoimeentulotukea Kelasta.
Ilmoita talousveden, allasveden tai uimarantaveden aiheuttamasta terveyshaitasta, epidemiasta tai sen epäilystä.
Lupaa nikotiinikorvaushoitovalmisteiden vähittäismyyntiin muualla kuin apteekeissa haetaan ympäristöterveydenhuollosta.
Toiminnanharjoittajan ilmoitus toiminnan aloittamisesta, olennaisesta muuttamisesta ja lopettamisesta kunnan terveydensuojeluviranomaiselle.
Tupakkatuotteiden ja nikotiininesteiden vähittäismyynti edellyttää myyntilupaa ja tukkumyynti ilmoituksen tekemistä.
Lapin työllistymistä edistävään monialaiseen yhteispalveluun (TYP) ohjataan asiakkaat TE-toimiston, kunnan tai Kelan kautta.
Työntekijänä sinulla on oikeus työterveyshuollon palveluihin.
Kansalaisopistossa voit harrastaa kaiken ikäisenä.
Erityisvarhaiskasvatusta annetaan niille lapsille, jotka tarvitsevat kehityksen ja oppimisen tukea varhaiskasvatuksessa tai kotona.
Ranuan kunta tarjoaa varhaiskasvatusta päiväkodissa, ryhmäperhepäivähoidossa sekä hoitajan omassa kodissa tai lapsen kotona.