Palvelun asiointikanavat

Lapsiperheiden palvelut

Lapsiperheille suunnatuista palveluista löydät tukea lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointiin ja vanhemmuuteen. Palvelut tukevat perheitä taloudellisesti, arjen käytännön asioissa ja turvallisten ihmissuhteiden ylläpitämisessä.

Tavoitteena on, että perhe selviytyy erilaisista elämäntilanteista ja säilyy hyvänä kasvupaikkana lapsille ja nuorille.

Palveluita ja apua on hyvä hakea mahdollisimman varhaisessa vaiheessa esimerkiksi silloin, kun tuntee tarvitsevansa tukea lapsen syntyessä, lapsen kasvatuksessa tai vanhempien erotilanteessa.

Lapsiperheiden palveluista tärkeimpiä ovat kasvatus- ja perheneuvonta, lapsiperheiden kotipalvelu, perhetyön sosiaaliohjaus, sosiaalityö ja toimeentulotuki.

  • Toimi näin
  • Kenelle ja millä ehdoin

Kun lapsiperheenne tarvitsee tukea ota yhteyttä sosiaalityöntekijöihin tai sähköiseen Virtu-palveluohjaamoon.

Lapsiperheiden kotipalvelun asiakasmaksut määritellään tulojen perusteella.