Etusivu / Terveyspalvelut / Neuvolapalvelut
Palvelun asiointikanavat

Lastenneuvolapalvelut

Lastenneuvolassa seurataan kokonaisvaltaisesti lapsen kasvua ja kehitystä säännöllisin terveystarkastuksin. Terveysneuvonnassa otetaan huomioon koko perhe. Neuvola tukee erityisesti varhaista vuorovaikutusta.

Neuvola vastaa myös rokotustoiminnasta, joka on keskeinen osa lasten tartuntatautien ehkäisyä.

Lastenneuvolatyö on terveyden edistämistä, sairauksien ennaltaehkäisyä ja varhaistoteamista sekä lapsen kokonaisvaltaista psyykkisen, fyysisen ja sosiaalisen kehityksen seurantaa ja tukemista.

  • Toimi näin
  • Kenelle ja millä ehdoin
  • Tausta ja lainsäädäntö

Ota yhteyttä lastenneuvolaan puhelimitse.

Lastenneuvolapalvelut kuuluvat 0- 6 -vuotiaille lapsille ja heidän perheilleen.

Alle kouluikäiset lapset ovat oikeutettuja neuvolapalveluihin. Vauvan ensimmäisen ikävuoden aikana neuvolakäyntejä on keskimäärin kerran kuussa, sen jälkeen vuosittain tai tarpeen mukaan. Kaikille lapsille järjestetään vähintään 15 terveystarkastusta.

Lastenneuvolassa seurataan lapsen terveyttä, kasvua ja kehitystä. Neuvola tukee vanhempia kasvatustyössä ja lapsen terveydestä ja hyvinvoinnista huolehtimisessa. Lapset saavat neuvolassa kansallisen rokotusohjelman mukaiset rokotukset. Lapsen suun terveydentilaa seurataan vähintään joka toinen vuosi.

Lastenneuvolassa pyritään tunnistamaan lapsen ja perheen tuen tarve mahdollisimman varhain. Lapselle ja perheelle tarjotaan tarvittavaa tukea yhteistyössä esimerkiksi varhaiskasvatuksen, sosiaali- ja päihdepalvelujen ja lastensuojelun kanssa. Jos lapsi tai perhe tarvitsee erityistä tukea tai lapsen kehityksessä ilmenee tarkempien tutkimusten tarvetta, neuvola ohjaa asiassa eteenpäin.

Terveydenhuoltolaki: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2010/20101326
Palvelun asiointikanavat

Äitiysneuvola

Äitiysneuvolassa seurataan raskautesi etenemistä ja synnytyksen jälkeen vauvan ja äidin terveydentilaa. Neuvolassa myös tuetaan kasvamistanne vanhemmuuteen.

Ensimmäinen neuvolakäynti on hyvä sopia terveydenhoitajan kanssa heti raskauden varmistuttua.

Palvelun asiointikanavat

Perhesuunnittelu- ja ehkäisyneuvonta

Perhesuunnitteluneuvola antaa tukea perhesuunnittelua ja raskaudenehkäisyä koskevissa asioissa. Ehkäisyneuvontaa antavat terveydenhoitajat.