1

KUUNTELE TEKSTI

Kesto: 50:23
Lukija: Terhi Salmela

Jatkosota päättyy Ja Lapin Sota alkaa

Saksan häviö vuoden 1944 edetessä alkoi näyttää yhä varmemmalta. Suomessa oli osin tästäkin syystä jo pitempään esiintynyt puheenvuoroja, joissa ilmaistiin halua irrottautua sodasta ja aloittaa erilliset rauhantunnustelut Neuvostoliiton kanssa. Suomen valtion- ja sodanjohdossa etsittiin kuumeisesti sopivaa aikaa tämän päämäärän toteuttamiseksi. Ongelmana tässä oli toisaalta Saksa toisaalta Neuvostoliitto: Suomi oli erittäin riippuvainen Saksasta saatavasta ruoka- ja sotatarvikeavusta ja niitä ei haluttu vaarantaa. Lisäksi Saksalla oli edelleen Suomen maaperällä runsaasti sotajoukkoja. Saksaa ei siten pitänyt ärsyttää liikaa liian aikaisin. Toisaalta samaan aikaan Päämajassa ymmärrettiin hyvin selkeästi, että Suomi ei kestäisi enää muutamaa viikkoa pitempään Neuvostoliiton suurhyökkäyksen painetta ja vaarana olisi silloin koko maan miehitys. Näistä lähtökohdista alkaen Suomen poliittinen johto kävi varovasti Neuvostoliiton Ruotsin lähettilään Aleksandra Kollontain kanssa salaisia rauhantunnusteluja, joiden tuloksena Moskovasta saatiin aseleponeuvottelujen alkamisen ehdoksi sen, että suomalaiset ilmoittavat virallisesti saksalaisille, että näiden sotajoukkojen on poistuttava maasta 15.9.1944 mennessä.

Suomen eduskunta päättikin 2.9.1944 aseleponeuvottelujen aloittamisesta Neuvostoliiton kanssa ja samalla se siis myös hyväksyi Moskovasta saadut ennakkoehdot. Samalla saksalaisille ilmoitettiin alkavista rauhanneuvotteluista Moskovassa. Ilmoituksen antamisesta annettuun saksalaisten joukkojen poistumisen määräaikaan oli aikaa vain pari viikkoa. Jo tässä vaiheessa molemmille osapuolille oli täysin selvää, että saksalaiset eivät pystyisi edes niin halutessaan poistumaan maasta aikarajaan mennessä. Päämajassa oli pelkona, että Suomen ja Saksan välille syttyisi tämän takia sota ja että Lappi, jossa pääosa saksalaisten joukkoja oli, tuhoutuisi tässä yhteydessä. Mannerheim lähettikin evl Haahden Rovaniemelle neuvottelemaan saksalaisten kanssa mm. Oulun jättämisestä rauhaan ja saksalaisten joukkojen rauhanomaisesta poistumisesta maasta. Alkuun suomalais-saksalainen Lapin sota olikin eräänlaista kissa-hiiri leikkiä, jossa oli ennakkoon sovittu saksalaisten joukkojen vetääntymisen aikataulusta ja siitä, että suomalaiset seurasivat perässä omassa ennalta suunnitellussa aikataulussaan. Tämä onnistui suunnilleen Ranuan korkeudelle saakka. Tilanne muuttui kuitenkin, kun liittoutuneiden valvontakomissio saapui maahan ja alkoi ponnekkaasti vaatia 30.9.1944 todellisiin sotatoimiin ryhtymistä Lapissa. Tämän painostuksen alla suomaisetjoukot nousivat maihin Torniossa 1.10.1944 ja aloittivat oikeat sotatoimet saksalaisia vastaan. Tästä samasta maihinnoususta alkoi myös 11. Divisioonan ja sen JRS0:n Lapin sota.
 

Ylimaan-Saukkojärven operaatio Lapin sodassa

Kirjoittanut Martin Frick. Kansa taisteli -lehti, nro 10/1984

Kirjoittaja toimi Lapin sodassa kapteenina Jääkäripataljoona 4:n pataljoonaupseerina. Saksalaisessa ammattilehdessä olleen artikkelin perusteella hän ryhtyi tutkimaan otsikossa mainitun taistelun kulkua suomalaisten osalta. Suomessa julkaistu artikkeli herätti vuorostaan huomiota Saksassa ja Frick sai yhteyden erääseen silloisista vihollisista. Tämä, lääninneuvos Hans Rehmeier Lapin sodassa Vuoristojääkärirykmentti 218:n II Pataljoonan komentaja saapui Suomeen ja tutkimusta jatkettiin yhdessä.

Suomen ja Neuvostoliiton sodan päättyessä syyskuun alussa, 1944 jäi suomalaisten tehtäväksi saksalaisen 20. Vuoristoarmeijan osien internoiminen Pohjois-Suomessa. Näin alkoi sodan viimeinen katkera vaihe, suomalaisen aseveljen taistelu saksalaista aseveljeä vastaan. Saksalaisten oikean sivustan jouduttua välirauhan takia uhanalaiseksi, toimeenpantiin 12.9. alkaen vetäytymisoperaatio "Birke", jonka mukaan Uhtuan ja Kiestingin suunnalla ollut XVIII Vuoristoarmeijakunta kiireisesti vedettiin valtakunnan rajalle, ja edelleen linjalle Oulujoki­ Kajaani suojaamaan saksalaisten alkavaa vetääntymistä Norjaan. Samanaikaisesti aloitettiin suomalaisten joukkojen keskittäminen Oulujoen tasalle, jossa ne osoitettiin Pohjois-Suomessa käytävien sotatoimien johtoon määrätylle III AK:lle. Oulujoki-linjalle keskitettyihin joukkoihin kuului myös Panssaridivisioona, jonka vaiheita tässä seuraamme.

Ja varsinaiset sotatoimet alkoivat vaivihkaa, ikään kuin varovasti tunnustellen politiikan sanelemaa uutta roolia. Lokakuun alussa oli kuitenkin sota ilmiliekissä. Torniossa taisteltiin, ja vastoin alkuperäistä suunnitelmaa Ranua-Rovaniemi tielle suunnattu Panssaridivisioona taisteli Ranuan alueella tehtävänään vallata Rovaniemi ja katkaista Kemin suunnalla toimivien saksalaisten vetääntymiset pohjoiseen. Taivalkoski-Posio-Rovaniemi suunnassa etenevä 6. D oli alistettu Panssaridivisioonalle.
Seuraavassa tarkastelemme Ranuan tien suunnassa, eversti Nordgrenin komentaman 1. Jääkäriprikaatin toimintaa Ylimaa-Saukkojärvi operaatiossa, joka on eräs Lapin sodan vaiherikkaimpia ja taktisesti mielenkiintoisimpia sotatoimia.

SAKSALAINEN VIHOLLINEN

Ranuan tien suunnassa suojasi saksalaisten suorittamaa Rovaniemen tyhjentämistä ja vetääntymistä pohjoiseen 7.Vuoristodivisioonan Vuoristojääkärirykmentti 218 (komentaja eversti Schuler). On epätietoista, oliko täällä Ranuan vaiheessa muita joukkoja. Ainakin osia 7. Vuoristodivisioonasta siirrettiin Pajarin suorittaman maihinnousun jälkeen Tornion suuntaan. Jääkäriprikaatin huolto tapahtui useaan otteeseen yksistään maastokelpoisilla Zundap-moottoripyörillä ja panssarijoukkojen telakuorma-autoilla. Moottoriajoneuvot kuljettivat tälloin pääasiassa kiväärikaliiperisten aseitten ampumatarvikkeita ja sissimuonapakkauksia paluukuljetuksina evakuoiden haavoittuneita ja potilaita. Eräissä tapauksissa haavoittuneita kuljetettiin myös vesitasoilla. Pataljoonat kuljettivat polkupyörissään kaiken varustuksensa: raskaita aseita, ampumatarvikkeita, muonaa, telttoja, kamiinoita jne. Polkupyörä osoittautui talutettavana kuljetusvälineenä erinomaiseksi Lapin vaikeissa olosuhteissa ollen samalla nopea ajoväline heti kun tie tai sopiva poron polku osui käyttöön.

Saksalainen tutkija Buchner kuvaa vastassa toimineita joukkoja seuraavasti: "Suomalainen jalkaväki, erinomaisesti koulutettu metsä- ja erämaataisteluun, oli vuosikausia kestäneessä taistelussa venäläisiä vastaan osoittautunut äärimmäisen kovaksi, sitkeäksi ja taistelukelpoiseksi. Erityisesti on korostettava suomalaisen sotilaan luonnonläheisyyttä, josta johtui, että hän metsätaistelussa oli pelottava ja itsenäisesti toimiva yksittäistaistelija. Voittaen taitavasti kaikki maastoesteet suomalainen sotilas oli samalla kertaa moderni tiedustelija, tarkka-ampuja ja iskujoukkotaistelija. Konepistoolivoittoisen aseistuksen takia, hän pyrki enimmäkseen yllätystä hyväksikäyttävään lähitaisteluun. Talvisodasta saatujen hyvien kokemusten perusteella vastasi kuuluisa mottitaktiikka edelleen parhaiten suomalaisen jalkaväen ominaisuuksia. Sen taktiikalle olivat tyypillisiä sivusta- ja selustahyökkäykset".

JÄLLEEN TAISTELUOSASTO HYNNINEN

Ranuan taistelujen ollessa vielä käynnissä oli PSD:n esikunta sotavankipapereista saanut selville, että saksalaiset aikovat seuraavan kerran viivyttää vakavammin vasta Ylimaan järvikapeikossa, joka on 60 km:n päässä Rovaniemeltä ja joka tarjosi luonnonesteeseen nojautuen mahdollisuuden tehokkaasti puolustaa nimenomaan päätien suuntaa. Tämän arvokkaan tiedon perusteella kenraali Lagus antoi jo tässä vaiheessa 4.10. iltapäiväkäskyn 1. JPr:lle, että sen oli "Ylimaan kapeikon haltuun ottamiseksi pyrittävä koukkaamaan vasemmalta Peurajärvi-Yliportimojärvi-Saukkojärvi suunnasta pataljoonalla". Tämä käsky tuli 1. JPr:lle ajankohtaiseksi vasta 6.10., jolloin Ranualta tien suunnassa hyökännyt JP 5 oli saamassa haltuunsa Nuupaksen tienhaaran. Tälloin eversti Nordgren kaski toisessa portaassa edenneen JP 3:n ja myöhemmin myös tämän jäljessä etenevän JP 2:n hyökkäämään Kaarlejärven kautta ja valtaamaan Saukkojärven tienhaaran. Seuraavana päivänä, 7.10. klo 06.00 eversti Nordgren muodosti taisteluosasto Hynnisen, johon kuuluivat edellä mainitut JP 3 ja JP2. Samana päivänä käskettiin myös JP 4 1. JPr:n reservinä samaan suuntaan, joten saarrostamassa oli kolme jääkäripataljoonaa JP 5:n sitoessa vihollista Ylimaan vesistölinjalla.

ENTÄ VIHOLLINEN?

Saamansa käskyn mukaisesti Vuoristojääkärirykmentti 218:n oli suojattava kaikissa olosuhteissa Rovaniemen evakuointi Ylimaan viivytysasemassa, joka oli välttävästi pikalinnoitettu. Divisioonan esikunnan antamien ohjeiden mukaan oli päätien suunta miehitettävä kahden pataljoonan voimin (I ja IIIP). Oikean sivustan suojaamiseksi oli Ranuan tieltä 9 km:n päässä olevaan Palovaaraan sijoitettu komppania (8./11 P). Kantomaassa oli joukkueen tukikohta, jonka tehtävänä oli pitää yhteyttä Palovaaraan ja I P:aan. Vasen sivusta jätettiin avoimeksi suomaaston avonaisuuden takia, joka ei ollut sovelias hyökkäykselle. Rykmentin komentopaikka oli Saukko-ojan maastossa ja sen lähellä reservinä II P (-8.K) ja mtp-joukkue. Saukkojärven tienhaaramaastossa oli tuliasemissa III Psto VuoTykR 82:sta. Kaikki selustassa olevat joukot, taistelukuormastot mukaan luettuna, olivat linnoittautuneet ympäripuolustusta varten.

Edellä kuvatusta puolustusryhmityksestä Buchner kirjoittaa: "Piti olla itsestään selvää, että suomalaiset eivät tee rintamahyökkäystä Ylimaan kapeikossa. Sitä vastoin avoimet sivustat metsineen tarjosivat mahdollisuuden päästä selustaamme, olletikin kun Simojoki ei ollut mikään luonnoneste. Rykmentin komentajan lukuisat esitykset ryhmitysmuutokseksi, jotka perustuivat suomalaisen taistelutavan tuntemukseen, torjuttiin divisioonan taholta. Tähän väärään voimien käyttöön liittyi epäonnea vielä siinnä suhteessa, että VuorTykR 82:n mtp­ lähetti, jolla oli piirros puolustusryhmityksestä, joutui jälkijoukkotaistelujen aikana suomalaisten vangiksi." Viimeiset edessä toimineet saksalaiset joukot vetääntyivät asemien läpi 7.10. aamulla. Simojoen yli johtava maantiesilta räjäytettiin, samoin Raiskion lossi. Taistelu voi alkaa.

KOUKKAUS ALKAA

Ensimmäisenä taisteluosastona edennyt JP 3 saapui 6.10. puolen yön tienoilla Raiskioon, pääsi joen yli ja jatkoi pyörillä ajaen Peurajärven kautta Kaarlejärvelle. Huonot kartat (t:300 000), sekä se, että Kaarlejärveltä pohjoiseen johtavat polut olivat yllättävän heikkoja, lienevät olleet syynä siihen, että eteneminen jatkui maastoitse kompassisuunnassa pohjoiseen Suhankojärven ja Suolammen välitse Kantomaata kohti. Pataljoona eteni pyöriä taluttaen n. 3 km:n pituisena jonona saavuttaen Ylijoen n. klo 10 tienoilla. JP 2 seurasi suuntauralla n. 3 km:n päässä, ja JP 4 ylitti Simojoen Raiskiossa klo 13.00. Tulkoon mainituksi, että JP 4 löysi Kaarlejärveltä Yliportimojärvelle johtavan polun, ihmetteli kovasti maastouran suuntaa, mutta jatkoi käskyn mukaan JP 2:n perässä.

Saksalaisten Palovaarasta lähettämä partio ilmoitti ylivoimaisten suomalaisten joukkojen etenemisestä rykmentin sivustaan, samoin I P oli todennut liikettä Kantomaan suunnalla. I./JP 2 ylitti Ylijoen Kantomaan länsipuolella, ja klo 14.00 tienoilla olivat Kantomaan tukikohta ja I P:n taistelukuormasto taistelussa JP 2:n kanssa, joka pyrki tavoitteeseensa päätielle Portimojärven pohjoispuolella. Yllätys oli onnistunut. Buchnerin mukaan seuraavina tunteina "ilmoituksia ja avunpyyntöjä sateli joka puolelta". Päivän kuluessa sai myös päätien suunnassa hyökkäävä JP 5 kosketuksen vihollisen varmistukseen Äijanlammen tasalla ja Salmelassa.

SAKSALAISET ISKEVäT

Saksalaisen rykmentin komentaja päätti suorittaa vastahyökkäyksen reservinä olevalla II P:lla pohjoisesta, sekä I P:n reservinä olevalla 2.K:lla kaakosta JP 2:n sivustoihin. 6./11 P oli kuitenkin aloittanut jo vastahyökkäyksen oma-aloitteisesti ja sitoutunut taisteluun. 2./1 P sai klo 17.00 suomalaisten iskun sivustaansa ja oli pakotettu vetääntymään. 7./11 P, jonka piti yhtyä 6./11 P:n hyökkäykseen pohjoisesta, vitkasteli, ja alkava pimeys tyrehdytti sen toiminnan.

Sekava tilanne vaikutti siihen, että saksalaisten tykistö enempää kuin kranaatinheittimistökään ei ollut voinut osallistua tehokkaasti torjuntaan. Rykmentin reservinä ollut mtp-joukkue oli saanut tehtäväkseen jatkuvasti partioida tien suuntaa estääkseen suomalaisten mahdollisen tunkeutumisen tielle. lllalla rykmentin komentaja aavisti, että seuraava päivä tulisi olemaan entistakin pahempi, ja sen takia hän käski koota kaikki irti saatavat voimat reservikseen ja määräsi pst-tykkikomppanian varmistamaan päätien suuntaa. Lisaksi rykmentin komentaja esitti divisioonalle pyynnön reservien varaamisesta sekä ehdotuksen uhanalaisena olevan Palovaaran tukikohdan tyhjentämisestä. Pyyntöön ei suostuttu.

ISKU RYKMENTIN ESIKUNTAAN

JP 3 oli eronnut JP 2:n suuntauralta ja jatkanut etenemistään maastoitse Yli-Portimojärvelle. Pataljoona sai 7.10. illalla kosketuksen Yli-Portimojärven koillispuolella sijaitsevaan kenttävartioon, jonka se yllätti ja tuhosi. Pimeys kuitenkin esti JP 3:n hyökkäystoiminnan jatkamisen samoin kuin JP 4:n etenemisen, joka pääsi pimeään mennessä Niittylammen koillispuolelle, jossa yöpyi. Aamun valjetessa taistelu alkoi jälleen täydellä voimalla. JP 3 katkaisi saksalaisen 8./11 P:n yhteydet Palovaarassa. Päätien varressa JP 2:n pääosat olivat juuttuneet paikalleen, mutta sitoneet samalla saksalaisten reservit sekä etelässä että pohjoisessa.

Kokenut ja taitava 2.IIP 2:n 332 päällikkö kapteeni Peiponen, löysi kuitenkin aukon, josta komppania hyökkäsi tavoitteeseensa päätielle. Tie katkaistiin klo 16.00, mutta hyökkäys oli kohdistunut saksalaisen rykmentin komentopaikkaan, jossa komentopaikan henkilöstö rykmentin komentajan henkilökohtaisella johdolla suoritti vastahyökkäyksen sillä seurauksella, että komppanian oli vetäännyttävä takaisin.

Nyt oli JP 2 loppuun kulutetuin tarvikkein ja suurehkoja tappioita kärsien menettänyt parhaan teränsä. Tappiot olivat tässä vaiheessa 10 kaatunutta ja 32 haavoittunutta. Saksalaisen rykmentin komentaja valittaa tässä vaiheessa sitä, että tiedot joka puolelta olivat hyvin ristiriitaisia eivätkä antaneet perusteita selvälle tilanteen arvioinnille. Näin siitä huolimatta, että hänellä oli puhelinyhteydet kaikkiin johtoportaisiin, koska suomalaiset eivät olleet huomanneet katkaista johdinlinjoja.

Buchner kuvaa: "Nämä hämäännyttävät hyökkäykset, jotka salamannopeasti alkavat milloin siellä, milloin täällä, tulenavaukset aivan lähietäisyyksiltä, ja nopeasti liikkuvat suomalaiset iskujoukot tekevät suunnitelmallisen toiminnan mahdottomaksi Ja koko ajan rykmentin pääosat seisovat toimettomina ja odottelevat hyödyttöminä, kuinka taistelu ratkeaa niiden selustassa."

PUOLUSTAJA TARKISTAA TAKTIIKKAANSA

Tällä välin oli JP 3 saartanut Palovaarassa olevan saksalaisen komppanian. 1. JPr:n reservinä edennyt JP 4 sai iltapäivällä evl Hynniseltä käskyn hyökätä Saukkojärven tienhaaraan. 3./JP 4 aloitti pimeässä klo 19.00 hyökkäyksen tien suunnassa ja päästyään n. 1/2 km eteenpäin sai kosketuksen viholliseen, joka tulitaistelun jälkeen puolen yön tienoissa alkoi vetääntyä. Saksalaisen rykmentin komentaja, otettuaan yhteyden divisioonan esikuntaan ja pyydettyään lupaa nurinkurisen ryhmityksen muuttamiseksi, sai jälleen kielteisen vastauksen.
 
lllalla klo 19.00 hän kuitenkin teki itsenäisen ratkaisun ja päätti irrottaa III P:n puolustusasemasta Saukkojärven tienhaaramaastosta, jonne myös reservinä toiminut, ja nyt taistelusta irrotettu II P (Rohmeier) oli kokoontumassa. Rykmentin komentajan tarkoituksena oli avata II P:n hyökkäyksellä tie Palovaaraan ja vapauttaa siellä oleva komppania motista, samalla kun III P olisi reservinä Saukkojärven tienhaarassa valmiina vahventamaan II P:aa, tai tarvittaessa tukemaan päätien suunnassa puolustuksessa olevaa I P:aa. Suunnitelman edellyttämät käskyt annettiin viipymättä, ja rykmentin komentopaikka siirrettiin Lamminpaloon.

TILANNE ON SEKAVA

Talven ensimmäisen lumen sataessa maahan 8./9. 10. välisenä yönä sai 2./JP 4 pataljoonan komentajalta käskyn klo 2.30 hyökätä pyörillä 3./JP 4:n läpi tien suunnassa ja vallata Saukkojärven tienhaara. Ennen hyökkäyksen alkamista oli kuitenkin 3./JP 4 päässyt eteenpäin aina lso-ojan tasalle, jolloin se sai voimakasta tulta vastaansa. Pyörillä ollut 2./JP 4 jalkautui ja sai käskyn koukata vasemmalta. Lyhyen tiedustelun jälkeen todettiin kuitenkin, että vihollisjoukkoja liikehti suurehkoja määriä suunnitellussa koukkaussuunnassa. Vastassa oli saksalaisten II P, joka edellisenä iltana saamansa käskyn perusteella oli ryhmittymässä hyökkäykseen Palovaarassa olevan komppanian vapauttamiseksi.

JP 4:n komentaja antoi nyt 2.IIP 4:lle käskyn koukata oikealta Saukkojärven tienhaaraan samalla kun 3./JP 4 sai käskyn asettua tilapaiseen puolustukseen tien suuntaan.1./JP4:n osat varmistivat sivustoja, ja oli reservinä. 2./JP 4 lähti liikkeelle klo 09.15. Tämän koukkauksen ollessa käynnissä, ja pataljoonan pääosan valmistautuessa aloittamaan hyökkäyksen tien suunnassa heti, kun äänistä voitaisiin päätellä, että koukkaus oli alkanut vaikuttaa, alkoi klo 10.15 vihollisen tykistö, kranaatin- ja sumunheittimistö ampua JP 4:n asemia. Samalla vihollinen liikehti lso-ojan koillispuolella suon reunassa, johon JP 4 vastasi mukana olleella kranaatinheittimellään ja konekivääreillä. Puolen päivän aikaan 2./JP 4 kapteeni Viljakaisen johdolla paasi tavoitteeseensa Saukkojärven tienhaaraan, jossa se hyökkäsi saksalaisen sumunheitinjoukkueen tuliasemiin.

Nyt tuli saksalaiselle rykmentin komentajalle kova kiire, silla koko rykmentin yhteydet olivat menossa poikki. I P päätien suunnassa sai käskyn kiireisesti vetäytyä Portimojärven linjalta 6 km taaksepäin Telkkälammen tasalle, joka sen oli määrä miehittää yhdellä vahvennetulla komppanialla. Tavattoman nopeasti, noin klo 14.00 mennessä, oli I P suorittanut käsketyn tehtävän. Saukkojärven tienhaaramaastoon koottu III P hyökkäsi 2./JP 4:n kimppuun, jolloin sen oli pakko aloittaa vetäytyminen tien suunnassa pataljoonansa yhteyteen. Näin syntyi Palovaaran tien suuntaan merkillinen tilanne: Palovaarassa saksalainen 8./11 P oli JP 3:n saartama, JP 4:n pääosat olivat hyökkäysvalmiina Saukkojärven tienhaaraan, saksalaisten II P oli hyökkäysvalmiina Palovaaraan, ja sen selustassa hääri 2./IP 4, jota vastaan hyökkäsi saksalaisten III P.

VYYHTI PURKAUTUU

Puolen päivän aikaan alkoi vyyhti purkautua. Toista tuntia kestäneen tulivalmistelun jälkeen aloitti saksalaisten II P hyökkäyksen JP 4:n pääosia vastaan. Buchner kuvaa näin: "Erinomaisen suorituksen teki II P. Se hyökkäsi voimakkaasti, vaikka sen selustayhteydet oli katkaistu pelastaakseen Palovaarassa olevat pataljoonatoverinsa". Samaan aikaan 2./IP 4, erittäin raskaat tappiot kärsien lyötiin saksalaisten III P:n hyökkäyksellä hajalle. Komppanian päällikkö kapteeni Viljakainen haavoittui vaikeasti, ja kaksi muuta upseeria kaatui. Saksalaisten III P sai yhteyden hyökkäyksen aloittaneeseen II P:aan ja yhteisvoimin, joita vielä kahdella I P:n komppanialla kaakosta käsin vahvennettiin, lyötiin JP4 tien suunnassa samoin kuin Palovaarassa saksalaista komppaniaa vartioimassa ollut JP3:n saartorengas. 3/JP 4:n ja komppania Kuortin (JP 3) vastahyökkäysyritys tyrehtyi saksalaisten voimakkaaseen tuleen. Sitä paitsi patruunat tasauksista huolimatta olivat loppumaisillaan. Pimeään mennessä saksalaiset saivat yhteyden saarrettuun komppaniaansa. Vyyhti oli purettu. Päätien suunnassa oli JP 5 todennut 9.10. aamulla vihollisen tyhjentäneen puolustusasemansa. Taistelun loppuvaiheessa pääsi JP 5 pääosin Ylimaan kapeikon yli ja sitoi vihollista tien suunnassa.

JP 4:n tappiot olivat 36 kaatunutta, 45 haavoittunutta 21 kadonnutta (vankeina), yhteensä 102. 1. JPR:n tappiot 8.–9.10. olivat 47 kaatunutta ja 121 haavoittunutta. Saksalaiset ilmoittivat tappioikseen 7.–9.10. aikana 71 kaatunutta ja 184 haavoittunutta. Ylimaa-Saukkojärven operaatio oli siirtynyt historiaan. Eteneminen jatkui kohti Rovaniemeä.

KOMENTAJA ON TYYTYMäTöN

On inhimillistä, että painopistesuunnan taisteluja johtanut evl Hynninen ei voinut taistelun ratkettua olla lausumatta JP 4:n komentajalle kovanlaisia käsityksiä. Olivathan saksalaiset purkaneet lupaavalta näyttäneen vyyhden omaksi edukseen, ja tapahtumat olivat alkaneet vyöryä epäedullisiksi juuri JP 4:n toimintasuunnalla. Ylivoima oli ollut kuitenkin liian suuri, lähes rykmentti väsynyttä ja vajaata pataljoonaa vastassa. Kun tämä loppuselvittely huipentui jopa jäljellä olevien patruunoiden pistokokeelliseen tarkastukseen, todettiin, että kiväärimiehillä oli patruunoita jäljellä keskimäärin viisi, konepistooleilla 10–15, heittimien ammukset, samoin kuin konekiväärien patruunat olivat loppuun kulutetut. Kirjoittaja oli ollut tuon komppanian päällikkönä suurimman ajan sodasta.

SURULLINEN LOPPU

Siina oli Alpo Mutikainen, uskollinen taistelulähetti, siinä urheista urhein kp-mies Soikkeli ja monet muut sammunein silmin tien varressa. He olivat tehneet kaiken mitä tehtävissä oli. Eivätkö sitten muut olleet tehneet? Jos haluaa, voi jälkikäteen osoittaa sormella montakin tämän operaation vaihetta, jotka olisi voitu suorittaa paremmin – nyt, kun Buchner on kertonut, mitä saksalaisella puolen ajateltiin ja miten siellä toimittiin. Epäilemättä kaikki yrittivät parhaansa juuri niissä olosuhteissa, jotka silla hetkellä vallitsivat. Olosuhteet operaation suoritusvaiheessa olivat tavattoman vaikeat, etäisyydet olivat pitkät, huolto oli repussa, ei ollut kunnon radioita johtamista varten. Painopistesuunnan komentajana toimi mies, jos kukaan, mutta oliko hänellä välineitä, joiden avulla johtaminen olisi voinut olla jatkuvaa ja tiivistä. Ei ollut hänellä edes miestä, joka olisi sotapäiväkirjaa pitänyt. Tosin vähäiset ovat merkinnät pataljoonienkin sotapäiväkirjoissa, niin kuin aina silloin, kun toiminta on kiivasta.

Joka tapauksessa Ylimaan-Saukkojärven operaatio osoittaa, että pyörillä liikkuvilla jääkärijoukoilla oli kaikki edellytykset taistella mitä vaikeimmissa korpiolosuhteissa ilman moottoroitua huoltoaan ja ilman hevosia. Tästä saatiin Lapin sodassa myöhemmin vieläkin parempia kokemuksia. Panssarioperaationa Ylimaan-Saukkojärven taistelu on omalaatuinen niin luonto-olosuhteittensa kuin joukkojen käytön osalta. Nykyisen kaltaiselle panssariprikaatille se olisi mahdoton suorittaa. Sodanajan panssaridivisioonan suuri voima olikin sen koulutuksessa ja kokoonpanossa, joka antoi ympärivuorokautiset operointimahdollisuudet kaikissa suomalaisissa olosuhteissa. Siina oli sen voima.

(Artikkeli on julkaistu myös Panssari-aikakauslehden numerossa 2/1982.)

Takaisin tekstiluetteloon

Taistelujen polku -reitin esittely