12
Kesto: 13:48
Lukija: Unto Karttunen
Jääkäri Olli Hoppulan muistelmia
"TIIJÄTKÖS SITÄ SOTAPYKÄLÄÄ?"
OLLI HOPPULA, JP3:
Mejän komppanialle tuli käsky, että äkkiä! Suunta oli Palovaarasta päätien risteystä kohti, tien vasenta puolta. Semmoinen rääseikkö ja lopussa tullee aukia jänkä. En muista, kuinka leviä siinä oli tiestä sinne jänkhään, mutta olihan se tieten aika leviä, ku siinä koko komppania mahtu siihen.
Me lähimmä sitä maan alapuolta menemhään ja sittehän siellä meni toisia sieltä yläpuolella. Me menimmä sinne ketjussa, etenimmä ja etenimmä. Se alako ranuilla räiskimhään siihen mejän porukkaan. Me olimma jo niin lähellä saksalaisten asemaa siinä, että ei siinä ollu oikein hyvä ennää ampua ranuilla.
Ku me menimmä tarpeeks kauas, niin se mejän komppanian nelijäs joukkue ajautu sinne aukialle jängälle! Aivan aukialle jängälle! Niin se komppanianpäällikkö komensi sen neljännen joukkueen peräytyä takasin sieltä, että ei mee sinne aukialle jängälle. Ja niin se lahti se nelijäs joukkue sielta vyorymhään takasi! Ja sillon se lahti koko komppania! Komppania perään...! Komppanianpäällikkö siella juoksi ja huusi...
Ei saksalainen sitä tulittanu. Se oli nelijäs joukkue vielä sen verran kaukana. Totta se ootti, vai mitähän teki? Ei se muuta, ku ranuja se sinne syyti. Niin ne lähti se koko komppania perässä! No niinhan ne meni. Eihän ne topannu, pysähtyneetkään. Mie jäin sinne yksinhään... Sitte mie lähin perrään. Mie menin jonku matkaa ja... Ei se tosi ole, etta pakhoon pittää...! Oli iso muuraismätäs. Mie siihen kaapasin kuopan. Siina oli minun takapuolella tihiaoksanen kuusikko ja siellä vihollisen puolella oli aukia paikka. Tuostahan ei kylla elävänä tulla tuosta!!!
Tehin kuopan. Mie siinä makasin. Kokkeilin sitä konepistoolia. Ei, on liian korkia! Mie lapiolla kaapasin siitä sille liphaalle kuopan. Mie, että no nyt! Nyt on hyvä...Aukia paikka!!! En mie kauan ollukhaan, niin sieltä tuli kuus miestä. Konekivääriä vejettiin... No, tulukaa!... Ne tuli siihen kolomenkymmenen metrin päähän, jota kuinki. Ne alako sita konekivääriä laittamhaan siihen asemhiin. Ne oli kaikki yhessä läjässä, niin sillon mie raapasin menemhään! Viela raapasin perhään, että voi siinä olla joku raajarikkoki! Sillon net loput teki rynnäkön ja lähti huutamhaan ja ampumhaan ja ampumhaan! Mie sinne suolasin sinne oikiaan ensin. Yks tuli siihen kahen metrin päähän, löi maahan. Sille tuli äkkiä noutaja! Sitte mie ruuttasin niita vasemmalle ja...ja nehän meni! Menihän ne! Eihän siellä yksin voi mittään. Ja ne meni, ne meni ohi minua. Mie näin niijen jäläkeen...
No, ne kuus, jotka konekivääriä, ne jäi varmaan! Ja kyllä siellä jäi tuonne ja jäi tuonne! Kuse porukka meni minun ohi ja mie sitten lähin siitä, niin ei siellä kettään näkyny, tuli siihen niin iso aukko.
Minä jo siinä, että nyt taisi tulla kummat paikat! Mutta mulla aivoissa äkkiä välähti, että tuli siihen ketjuun kyllä semmonen reikä, että ku mie lähen paikalla, niin miehän meen. Ja sillon minua viettiin! Mie en oottanu enempi. Mie sen ketjun ohitin sitte, että mie olin jo etupuolella, niin voi että siella kuula vonku! Siella oli, jos jonnillaista ääntä! Mie pätkin menemhään sen, ku kerkesin!
Aikani sinne pätkin menemhään, niin sieltä tuli suuntaura etheen ja siina oli JSp:n merkit. Tämähän mennee JSp:lle...mie tehin sitä polokua ... No sieltähän tuli JSp vastaan. Siellä oli telttoja. Mie tekasin tulet. Mulla oli leipalaukussa sissimuonaa. Mie hernekeiton siinä keitähytin ja soin. Sitte mie, että nyt mie otan kyllä ruokalevon. Siinä makoilin. Sillon tuli mejän pataljoonankomentaja, huusi JP-kolomosta. Mie että no huutelehan vain, ei se minua liikuta. Sitte mie huomasin, että ei, mullahan on olokapäässä JP-kolomosen erikoismerkit! Näkkeehän se, mistä mie olen. Ja niin mie nousin seisaalle. Niin se tuli ja käveli vielä vihasesti minun tykö ja sano, että "TIIJÄTKÖS SITÄ SOTAPYKÄLÄÄ?", sotalain pykaliä en muista, olikohan se "nelijä kaks". Mie, etten tiijä enkä tule koskhaan tietämäänkään semmosta pykälää! Se pistoolille alako panemhaan kättä niin... Mie vetäsin liikkuvat takasin ja ojennin sitä everstiä kohen sen konepistoolin! Mutta sillä lähti äkkiä se käsi pois siitä pistoolikotelolta! Kysy, että mistä komppaniasta sie oot. Niin se sano, että ku lähetään karkuun! Mie, että miehän en lähe karkuun. Kaikki muut on menneet karkuun, mutta en mie ole lähteny, enkä lähe, mutta ei niille kyllä yksinkhään mithään voi! Tullee ne! Sitte se kysy, että mistä komppaniasta. Mie sanon sille: "Kolomannesta komppaniasta". Sano, että se kolomas komppania on tuossa kuusikon nokassa. Kartalta otti suunnan ja näytti, että menkää tuota kohti, justiin tuota kohti! Äläkää lähtekö harhaan! Mie, että joo, en harhaile. Ja niin mie lähin. Siellä oli talavisovan aikuinen jääkäri, vanhempaa ikäluokkaa. Se oli minua aika palijo vanhempi, kymmenen, viistoista ... Me olimma hyviä aseveljiä ja ku se oli niin palijo vanhempi minua, niin mie sitä palavelin niinku issää. Mie aina keitin saikat Oskulle. Osku oli kova raataamhaan, muistelemhan pojille vitsejä. Osku ei, ku makoili ja muisteli pojille vitsejä. Oskari Karvonen se oli, mutta sita puhuteltiin vain Oskuksi. Jääkäri se oli. Se oli siellä sanonu, että mutta mihin jäi se poika? Toiset, että no sehän varmaan kaatu tai jäi vangiksi. Osku, että ei sita poikaa niin vain tapeta. Nämä, että eihän siinä sen kummemmassa ole henki, ku muillakaan! Joo, joo, mutta ei, ei tätä ole. Mie justiin satuin kävelemhään. Se näki, ja että Ollihan se. Kyllähän mie pojat teille sanoinki, että sitä poikaa ei niin vain tapeta! Sitte oli Oskulla lysti.
Muu porukka oli siinä mäen päällä, mutta se kolomas komppania oli siinä alapuolella. Komppanianpäällikkö oli luutnantti Eero (Einari) Jäntti. Se oli aliupseerina lähteny sottaan. Se oli ylenny luutnantiksi, ei ollu käyny upseerikoulua. Jääkärikomppaniassa ei ollu, ku kolome ryhmää joukkueessa. JR:ssa oli nelijä ryhmää joukkueessa. Ei mejän komppaniasta kyllä tässä kaatunu yhtään. Me oltiin jo sen verran likellä, että siihen oli huono ampua sillä ranaatinheittimellä. Ne meni meijän yli ne ranut, ei net puonneet aivan niskaan. Ja sitte ku pääsi motista poies, se lähti välittömästi karkuun. Ku se mejän komppania peräänty, siihen tuli sen verran iso rako, että sillä oli hyvä siittä lahtiä karkuun.
Mulla oli nelijätoista täytta lipasta ja oli mulla viissattaa repussa. Siinä meni mulla siinä yhessä paikassa kolometoista lipasta. Sitte mie hoksasin, että mutta ei, itteä vartenki pittää olla aina yksi. Se oli semmonen määräys, että pittää olla ittiäki varten aina. Vangiksi ei saanu missään nimessä antauva! Ei! Mulla kyllä niitä ruukas aina olla niin palijo, ku niitä voi jaksaa kuljettaa. Ei mullakhaan kyllä siinä jääny, ku yks Iipas ja ne viissattaa. Sitte ku oli vähän aikaa, niin nehän äkkiä täytti ne liphaat. (Käsikranaatit?) Ei meillä täällä Lapissa ollu käsiranaatteja, ei ollu.
(Kaatuneet saksalaiset?) Oli vieny mennesään. Ei ollu, ku yks jääny. Vei se, mutta sitte pitkin tien vartta oli niita koivuristeja. (Suomalaiset?) Ne oli kaikki raavot siellä tien varressa. JR ajo ne sitte hevosella Ranuan tien varteen. Kärryillä ajettiin ne raavot yhteen läjjään sinne Ranuan tien varteen... vajaa sata.
En mie Hynnistä nähny sen jäläkeen, en ainakaan niin läheltä. Kylla kova sotilas oli. Mie olin nuori poika ja muutenki nuoren näkonen. Oisko se kattonu, etta tuo on niin poikanen? Oisko se yrittäny vähän säikähyttää? Mutta siinä säikähyttäjä säikähti itte!
Lähde: Kaakinen, Heikki: Herrasmiessotaa (s. 149–151 )
Takaisin tekstiluetteloon
Taistelujen polku -reitin esittely