8
Kesto: 14:59
Lukija: Hannu Siitonen
JK 3 ISKEE
Ltn Einari Jäntti:
Lopulta valkeni 8.10. aamu. Samalla heräsivät saksalaisetkin. Taistelu alkoi heti täysin palkein. Ensimmäinen ja toinen jääkärikomppania katkaisivat Vaarapaloon pesiytyneen, muun muassa raskailla kranaatinheittimillä ja suorasuuntaustykeillä vahvennetun saksalaiskomppanian yhteydet saartaen sen lopulta kokonaan. Melskeestä päätellen tuntui taistelu riehuvan kovana myös Portimojarven pohjoispuolella, jossa Jääkäripataljoona 2 parhaansa mukaan peittosi saksalaisia.
Kolmas jääkärikomppania vahvennettiin pioneeripuolijoukkueella ja konekiväärijoukkueella, jolla oli kuitenkin koukkausmatkalla mukanaan vain kaksi konekivääriä. Sain käskyn edetä Vaarapalon ja Saukkoniemen välisen tien suunnassa kohti Rovaniemelle johtavaa maantietä, hyökätä Saukkokankaan maastossa olevien vihollisvoimien kimppuun, katkaista saksalaisen rykmentin yhteydet valtaamalla Saukkomaan tienhaaramaasto sekä varmistaa Ylimaan järvikapeikon ja Rovaniemen suuntiin.
Olimme valmiit. Annoin vain tarvittavat käskyt ja ohjeet, ryhmityimme ja lähdimme liikkeelle. Etenimme joka hetki valmiina taisteluun, tiivis varmistus edessä ja sivustoilla. Miehet tarkkailivat valppaina metsäiseen maastoon. Ensimmäisillä kilometreillä emme kohdanneet saksalaisia, mutta kylläkin heidän jättämiä tulisijoja.
Kun edellä oleva tunnustelijapartio oli Iso-ojan tuntumassa ja etummaisten joukkueiden tunnustelijatkin laskeutumassa noin sata metriä leveään puronotkelmaan, räsähti jalkaväkituli notkelman takaa. Siekailematta syöksyivät kaksi etummaista joukkuetta ja konekiväärijoukkue asemiin. Taistelu kiihtyi hetki hetkeltä. Maasto vihollisen puolella oli paljon korkeampaa kuin meidän puolellamme ja välissä virtasi hiljalleen puro keskellä avoimen notkelman pohjaa. Tien oikealla puolella laajeni puronotko muutamia käkkärämäntyjä kasvavaksi suoksi. Maastollisesti saksalaiset olivat erinomaisen edullisessa asemassa. Voimme hyvin todeta, kuinka lisää saksalaisia juoksi mäen rinnettä alas notkelman reunaan paukkeen ja automaattiaseiden ratinan samalla kiihtyessä. Heittimien ammuksia alkoi tipahdella puolellemme. Se muistutti jääkäreitä siitä, että kenttälapiokin on hyvä olemassa, joten ampumisen Iomassa lapion käyttö osoitti ilmeistä vilkastumista.
Totesin pian, että hyökkäyksellä tien suunnassa yli notkelman ei olisi muuta saavutettavissa kuin arvaamaton määrä kaatuneita ja haavoittuneita jääkäreitä. Koukaten metsän kautta vasemmalta voisi ehkä päästä vihollisen sivustaan. Yrittää ainakin täytyy. Emme silloin tienneet, että nimenomaan vastassamme olevan mäen maastossa oleilee saksalaisen rykmentin reservinä oleva pataljoona sekä vahan taaempana, tienhaaramaastossa, raskas tykistöpatteristo ja valtaosa rykmentin huoltomuodostelmia. Olimme niin ollen pyrkimässä melkoiseen karuselliin.
EI ONNISTU
Vielä vapaana olevista kahdesta joukkueesta valitsin lähempänä koukkaus sivustaa olevan. Joukkue sai käskyn ja Iähti matkaan. Kaiken varalta jätin vielä yhden jääkärijoukkueen reserviksi. Pioneerijoukkue oli vahan taaempana. Sitä oli tarkoitus käyttää vasta tavoitteeseen päästyä sulutustehtäviin.
Koukkaussuunnalta alkoi pian kuulua kiivasta tulitusta. Yritimme sen perusteella tehdä havaintoja taistelun kehittymisestä, aseiden rätinä tuntui kantautuvan samalta paikalta, kunnes se vähitellen heikkeni ja lopulta lakkasi, mikä ei enteillyt hyvää. Asia varmistui, kun koukkaussuunnalta saapui hikinen taistelulähetti, joka hengästyneenä ilmoitti, että saksalaiset ovat sielläkin asemissa ja joukkueen täytyi irtautua. Se on parhaillaan vetäytymässä ja joukkueenjohtaja pyytää uusia ohjeita. Lähetti kertoi, että joukkueen alkaessa nousta mäen rinnettä olivat saksalaiset äkkiä avanneet kiivaan kivääri- ja konekivääritulen mäen pääIlä olevista asemista. Oli ollut pakko ottaa pakkia.
Tilanteen kehittyminen oli osoittanut, että vastassamme olivat niin vahvat vihollisjoukot edulliseen maastoon puolustukseen asettuneina, että yhden vahvennetun jääkärikomppanian voimin ei niitä pystyttäisi nujertamaan. Tykistön tai edes heittimistön tuesta ei ollut toivoakaan.
Pataljoonan komentopaikallakin oli ehditty kiinnittää huomiota metelöimiseemme. Sieltä saapui hikinen lähettiupseeri ennen kuin ehdin kirjoittaa ilmoitusta. ilmoitin aikovamme jäädä puolustukseen saavuttamaamme maastoon. Noine tietoineen vänrikki Iähti takaisin pataljoonan komentopaikalle.
ALPPIJÄÄKÄRIT KOUKKAAVAT
Lähettiupseerin lähdöstä ei ehtinyt kulua pitkää aikaa, kun selustassamme alkoi kiivas rätinä. Lähettini lähti juoksemaan siihen suuntaan ottamaan selvää asiasta. Itse lähdin reservijoukkueen suuntaan ollakseni valmiina vaikuttamaan tilanteeseen.
Asiat olivat heikossa jamassa. Saksalaisia oli selustassamme komppanian verran. He olivat tulleet korpea pitkin kiertäen meidän vasemman sivustamme. Sen jälkeen he olivat työntyneet pataljoonan komentopaikan ja komppaniani väliselle uralle aloittaen hyökkäyksen komppaniamme kimppuun takaapäin.
Nyt olivat hyvät neuvot tarpeen! Pioneerijoukkue oli jo kiinni taistelussa. Sen suunnalta kuului ankara meteli. Reservinä ollut jääkärijoukkue oli jo asemissa ja joukkueen johtaja tuli vastaani. Hän sai käskyn pitää pintansa kaikin voimin. Saavuttuani takaisin etulinjaan totesin vihollisen sielläkin muuttuneen aktiiviseksi. Silla näytti olevan tarkoituksena puristaa meidät väliinsä ja teilata siihen. Aikaa ei ollut hukattavaksi. Paine luutnantti Kuortin joukkuetta vastaa selustassa vain lisääntyi.
OLI PAKKO ANTAA PERIKSI
Oli sentään vielä yksi aukko, josta voisi purkautua ulos, suosuikale oikean sivustamme kohdalla. Siitä on yritettävä! Salaa kuin varkaat suoritimme irtautumisen mies mieheltä vasemmalta alkaen, kukin joukkue vuorollaan edellisen jatkoksi liittyen. Takana taisteleva Kuortin joukkue jäi suojaamaan lähdön liittyäkseen viimeisenä jonoon. Taistelulähettini toimivat erinomaisen hyvin välittäessään käskyjä ja opastaessaan joukkueita ulosmenokohtaan, josta ne toinen toisensa jälkeen soluivat avojonossa ohitseni suolle. Liityin lähettieni kanssa Kuortin joukkueen hännille.
Onneksi maasto asemiemme alueella oli sikäli metsäistä ja kumpuilevaa, että pystyimme melko hyvin salaamaan irtautumisen. Saavuttuamme vastakkaisen metsän suojaan olivat etulinjan joukkueet jo kokoontumassa ensiksi saapuneen joukkueen varmistaessa ylitulokohdan. Oli ihme, että avointa suota ylittäessämme onnistuimme niin hyvin kuin onnistuimme. Vihollinen ei nimittäin suinkaan säästänyt ruutia. Se ampui kuitenkin - kuten usein ennenkin - liian ylös. Tuntui kuin päällämme olisi ollut viuhuva matto. Harvassa avojonossa, muutaman harppauksen matalia syöksyjä tehden, mekin lienemme tarjonneet epäkiitollisen maalin. Lähdimme metsän kautta pyrkimään pataljoonamme yhteyteen.
Ltn AARNE NIKKILA, JP3:
3.K/JP3 lahti 2.K:n jäljessä ja tien haltuunoton jälkeen eteni kohti Saukkojärven (Saukkokankaan) tienhaaraa. 3.K:n päällikkö ilmoitti klo 15.15 komppanian joutuneen taisteluun vähintään komppanian suuruista vihollista vastaan, eikä pääse enää etenemään tavoitteeseensa Saukkojärven tienhaaraan. Sinne olisi vielä matkaa noin 2.5 km. Luutnantti Jäntti ilmoitti jatkavansa taistelua ja suorittavansa tiedustelua. Klo 16.15 tuli uusi ilmoitus, jonka mukaan 3.K:n on motitusuhan vuoksi pakko irtautua ja vetäytyä Yliportimojarven kylän suuntaan muun pataljoonan yhteyteen.
Saksalaiset olivat tuoneet lisä joukkoja Yli portimojärven-Saukkojärven tien pohjoispuolelle ja avasivat sieltä käsin yllättäen tulituksen ja hyökkäsivät siellä suunnalla olevia varmistuselimiämme vastaan. Taistelu leimahti näin neljännelläkin taholla, minkä vuoksi oli vahvistettava heikkoa puolustuslinjaamme tien pohjoispuolella olevan suon laidassa. Tälloin majuri Liponkoski irrotti joukkueen 2.K:sta ja sijoitti sen suon Iaitaan asemiin. Muuta mahdollisuutta ei ollut, silla JP3:n komppaniat olivat kiinni omissa taisteluissaan.
Ennen kuin mitään muutoksia ehti tilanteessa tapahtua, saapui paikalle ev. luutnantti Hynnisen klo 14.30 antaman käskyn perusteella kaksi komppaniaa JP4:sta. Hynninen oli antanut käskyn JP4:lle, että se etenee tietä Yliportimojärvi-Saukkojärvi tavoitteena Taipale. Kello oli tuolloin 16.30. Kaksi joukkuetta asetettiin asemiin suon laitaan tuoreinta vihollisosastoa vastaan ja 1 1/2 komppaniaa pantiin hyökkäämään tien suunnassa tavoitteena Saukkojärven tienhaara.
Paineen näin heikennyttyä ryhtyi majuri Liponkoski vetämään JP3:n joukkoja vähän taaemmaksi lepäämään ja kuivaamaan vaatteita ja ruokailemaan. Iltayöstä alkanut rantasade kasteli vaatteet likomäriksi ja myöhemmin pakkanen ja lumisade tekivät asemissa olevien miesten olon sietämättömäksi. Vaikein oli tilanne 2.K:n kohdalla, kuten edellä jo on tullut mainittua. JP4:n komentaja, majuri Ropponen antoi 2.K:n miesten aina vuorotellen käydä Lämmittelemässä mukanaan tuomissa teltoissa puolen yön ja aamuyön välisenä aikana. JP3:n komppaniat vetäytyivät alkuperäisistä asemistaan taaemmaksi ja ryhtyivät Lepäämään. Kaikki komppaniat asettivat eteen varmistuksen edessä olevaa Yliportimojärven-Palovaaran mottia vartioimaan.
JP3:n kokonaistappiot olivat 8.10. 14 kaatunutta, 33 haavoittunutta ja yksi kadonnut.
Lähde: Kaakinen, Heikki: Herrasmiessotaa (s. 104–106)
Takaisin tekstiluetteloon
Taistelujen polku -reitin esittely