9
Kesto: 6:57
Lukija: Hannu Siitonen
Pentti Pöytäsaaren Ja Hannu Junturan Muistelmia
PENTTI PÖYTÄSAARI, JP2:
Lähestyimme tietä, jonka varteen saksalaiset olivat kaivautuneet. Ylitimme pienen puron ja tiesimme olevamme jo aika lähellä. "Hei pojat, tuohon on vedetty puhelintapsia, siinä oikealla. Alkaa koskeko siihen, johtoa ei saa katkaista. Arvaavat heti, että joku ryhmä on lähestymässä.
Ehkä he aavistivatkin jotain, koska silloin talloin lenteli kranaatteja sekä srapnelleja, jotka räjähtivät ilmassa. Kun sirpaleet sitten lensivät kovalla voimalla alas suohon, kuului porina kuin rokkapata olisi kiehunut. "Voi äiti!" kuului valittava huudahdus vierestäni. Eraan kaverin selkään osui sirpale, eikä hän muuta ehtinyt sanoa. Hänen matkansa päättyi siihen.
Iltapaivan hämärissä jatkoimme matkaa pitkässä jonossa. Kaikesta varovaisuudestamme huolimatta saksalaiset olivat kuitenkin huomanneet lähestymissuuntamme. Tulitus alkoi rajuna, heitä oli ilmeisesti melkoisen iso partio. Suojauduimme kanervikkoon ja seurasimme sydän vavisten luotien kulkusuuntaa ja läheisyyttä. Saksalaiset käyttivät valojuovapatruunoita, jotka jättivät kirkkaan juovan jälkeensä, joten niitä oli helppo seurata. Tuokion kuluttua joukkueemme johtaja paatti ehdottaa saksalaisille antautumista. "Tulkaa tänne ja antautukaa!" hän huusi. "Me tulemme ja antaudumme!" vastasivat saksalaiset. Joukkueemme johtaja osasi saksaa, joten ymmärtämisessä ei ollut ongelmia. Meille hän kuitenkin antoi kuiskaten ohjeet varuillaan olosta, koska ei voinut varauksetta luottaa saksalaisiin.
Epäily ei ollut turha. "Maahan ja tulta!" Komento kuului saksankielisenä ja luodit vinkuivat entistä kiivaampaan tahtiin. "Tulta pojat! Ampukaa mahdollisimman alas!" saimme mekin komennon. Tulitus jatkui jonkin aikaa kiivaana molempien puolelta. Valitusten ja vaikerruksien myötä se sitten heikkeni ja taukosi viimein kokonaan. Saksalaiset häipyivät, ketkä pääsivät.
Ilma oli kylmän viileä. Tilanteen rauhoituttua katselimme paikkaa, missä voisimme vahan levätä ja vaikkapa torkahtaa. Ruokaa meillä ei ollut nimeksikään. Joillakin oli vähän näkkileipää, kaikilla ei sitäkään. Oli vain yritettävä Ievätä tyhjällä vatsalla, vaatteet ja kengät märkinä. Ryhmä miehiä vartioi aina 2 tuntia kerrallaan, herätti seuraavat ja pääsi lepäämään.
HANNU JUNTURA, JR33:
Siinä kävi semmonen mukava vitsaus, ku me lähettiin Palovaaraan. Olimma Saukkojärven tienhaarassa (Portimojärven eteläpuolella) yötä Ja lähettiin sitte Raiskion kautta marssimaan, että lähetään Palovaaraan koukkaamaan lisäksi Laguksen miehile, mutta Raiskion tyköä palattiin takasin. Minä siinä kysyin luvan, että enkö minä saa käyvä kotikylällä siinä Peurajärvelä. Niin minä haalasin itteni yli siitä jäisestä joesta ja menin sinne.
Siina kävi semmonen juttu; se oli velipojan talo jo ennenku mennään sinne kylään, Matti-niminen velipoika. Se oli kerinny jo ennen sinne. Keitti korviketta siellä kotonaan, ku minä menin sinne. Siina ruvettiin raataamaan ja korviketta juomaan. Niin tuli kolomas velipoika, Aati. Meitä oli kolome velijesta sitte siinä. Meillä oli jokkaisela lupa olla yötä sielä kotona. Niin me lähettiin sitte sinne vanhaan kottiin. Siellä oli perunoita lavosa. Ne laitettiin kellariin, elikkä ne jäi laittamaan. Ne Laguksen miehet olivat pitäneet Kaarlejärven Leskelää lampimillä, oli pirtti lämmin. Päätimä, että siellä nukutaan.
Minä lähin keittämään lihakeittoa, ku löyty lihhaa. Niin minä laitoin lihat tulele. Menin aittaan ja näin, että on rieskajauhoja. Niin minä rupesin ja tein rieskaa. Tein 16 isoa rieskaa. Sitä lihakeittoa tuli kans palijon. Ja ku ilta alako tulla, sieltä alako Laguksen miehiä tulemaan, niitä HAAVOTTUNEITA PALOVAARASTA. Niitä tuli vähitellen sieltä pois. Niitä alako tulemaan. Ne tiesi, että siinä on lämmin talo, ne yöpy siinä. Niin annettiin pojille lihasoppaa ja pala rieskaa. Nehän ois syöny sen rieskan meiltä kaikki. 7 vai 8 miestä tuli yöksi siihen meille kaveriksi. Nehän olivat onnettomat nälissään ja väsyneitä ja haavottuneita. Ne oli kuitenki niin lievästi haavottuneita, että ne pysty yöpymään. Meillä oli kanferttia. Annettiin kanfertti-roppia niile. Ne söi keiton ja niin aamula lähettiin sakila pois taas yksiköihin.
Lähde: Kaakinen, Heikki: Herrasmiessotaa (s.109–110).
Takaisin tekstiluetteloon
Taistelujen polku -reitin esittely