Työskentelen Ranuan kunnan ja kuntakonsernin ICT-asiantuntijana.
Työtehtäviin kuuluu hyvin laaja-alaisesti tietotekniikka ja tietoturva-asiat, sekä loppukäyttäjien tukeminen.
En ole ollut kovin tarkka omien työtehtävien suhteen. Olen omilla taidoillani pyrkinyt tekemään niitä töitä, joka ovat auttaneet työnantajaa.
Asiantuntijaroolissa työtehtävät ovat todella monipuolisia ja minusta on mukava olla edistämässä kunnan digitalisaatiota monesta näkökulmasta
Pidän työni monipuolisuudesta, vaikka se joskus voi vaikeuttaa keskittymistä aikaa vieviin ongelmanratkaisuihin. Olen pitänyt myös siitä että, olen voinut käyttää omaa osaamistani kehittämään kunnan it-ympäristöä ja työkaluja yhdessä toisen ICT-asiantuntijan Sakun kanssa.
Olen valmistunut Seinäjoen ammattikorkeakoulusta tietokonepainotteisen automaatiotekniikan eli mekatroniikan koulutusohjelmasta ja koulutukseltani olen insinööri.
Olen ollut tässä työssä kahdeksatta vuotta. Mielestäni kunta on viime aikoina onnistunut saamaan töihin hyviä persoonia ja sitä kautta työilmapiiri on mennyt hyvään suuntaan.
Ikää minulla on 43 vuotta.
Ennen Ranualle tuloa olin Oulun seudulla suunnittelu- ja konsulttitoimistossa järjestelmäasiantuntijana yli 10 vuotta.
Ranuan avoimet työpaikat