Etusivu / Uratarinat / Johanna Keränen
Johanna Keränen
hanketyöntekijä
Olen hanketyöntekijänä Kansien kätkössä -hankkeessa. Aloitin työt Ranualla lokakuun 2023 aloissa ja hanke kestää kahdeksan kuukautta eli toukokuun 2024 loppuun saakka. Hankkeen tarkoituksena on lisätä edellytyksiä lukutaidon kehittymiseen ja kypsyttää lisää lukuintoa koko kunnassa.

Työni on monipuolista: etsin tietoa, laadin lukutaitotyön vuosikelloa ja toimenpideohjelmaa, pidän työpajoja ja muita tilaisuuksia. Lukutaitotyön vuosikelloon kirjataan kirjaston, kulttuuritoimen, peruskoulun ja varhaiskasvatuksen lukutaitotyöhön liittyvät työkalut, sekä uudet että vanhat.

Monesti ajatellaan, että lukemista on vain se painettu kirja, lukea voi myös puhelimelta tai tabletilta. Äänikirjat löytyvät usein puhelimien kautta ja ne ovat yhtä hyvää materiaalia kuin paperinen kirjakin.

Työssäni parasta on, kun saan touhuta eri-ikäisten ihmisten kanssa ja olla suoraan kontaktissa lasten ja nuorten kanssa. Saan hirmu paljon palautetta lapsilta, kun olen tekemässä työpajoja tai kirjavinkkauksia. Parasta on, kun oppilaat tulevat koulun käytävillä kertomaan, mitä uutta ovat alkaneet lukea. Silloin minun tarkoitukseni hankkeessa on täyttynyt. Lukeminen voi tuottaa uusia kokemuksia vanhempanakin, voi vaikka löytää äänikirjat ja lähteä sitä kautta lukemaan Kaikki kirjallisuus kehittää lukutaitoa, eikä koskaan ole myöhäistä aloittaa. Lukeminen voi olla koko perheen yhteinen harrastus.

Työskentelen pääasiassa kirjastolla Kerkässä. Kirjastossa on tosi ihana olla. Kun kirjasto on koulun yhteydessä, täältä on tosi lyhyt henkinen ja fyysinen matka tiedon lähteeltä muiden ihmisten luo. Meillä on pieni, mutta tosi osaava henkilöstö. Marialta, Eijalta ja Vesalta olen saanut kaikkiin kysymyksiin vastaukset kuin apteekin hyllyltä.

Täytin juuri 29 vuotta ja työhistoriani on monipuolinen. Edellinen työni oli Rovaniemen taidemuseolla aluetyön amanuenssin sijaisena. Sitä ennen olen tehnyt hyvin monilukuisen määrän teatteri- ja tapahtumatuotantoja eli olen puuhaillut pääasiassa kulttuurituottajan duuneja. Lyhyimmät ovat olleet yhden kuukauden tuotantoja, pisimmät 1–1,5 vuotta.

Ranua on tavallaan tuttu paikka, sillä äidin puolen suku on akselilta Rovaniemi-Autti. Aiemmin olen ollut Ranualla läpikulkumatkoilla, mutta nyt täällä työskentely on oikein mukavaa. Sekin on ihanaa, kun on lähellä kaupunkia, tunnin matka ei tunnu pitkältä. Olen kotoisin pieneltä paikkakunnalta, Hyrynsalmelta, joten Ranuassa on paljon tuttuutta.

Koulutukseltani olen taiteen maisteri, olen valmistunut Lapin yliopistosta kuvataidekasvatuksen koulutusohjelmalta. Aiemmin olen kouluttautunut valokuvaajaksi Limingan taidekoulusta.

Ideaalitilanne minusta ”tulee isona” menestyvä kuvataiteilija ja saisin tehdä vapaasti lisää tuottamista: tapahtumia, hankkeita ja ennen kaikkea tutkimusta. Toivottavasti ei pala kissalla kuono kuumaan puuroon, sillä olen kauhean utelias ja uusi tieto kiinnostaa. Minulla ei ole niin yhtä ainoaa unelma-ammattia, mihin haluaisin työllistyä, haluan tehdä asioita, joista tulee onnelliseksi, kuten taidetta, tutkimusta kulttuuria. Taide- ja kulttuurialalla tulot ovat toisinaan epävarmoja, mutta en anna sen hidastaa.

Suurin unelma olisi, jos joskus rikastun, perustaa taiderahasto tai -säätiö, joka rahoittaa taidetta ja kulttuuria Suomessa ja mahdollistaa myös tulevaisuudessa.

CV:ssä kuvailen itseäni tuottaja-taiteilija-kasvattajana, mutta sanalla sanoen haluan olla mahdollistaja. Siihen tiivistyy koko visio!
Lisätietoa Kansien kätkössä -hankkeesta