Etusivu / Uratarinat / Taneli Koivukangas
Taneli Koivukangas
vapaa-aikatoimenohjaaja
Olen juuri palannut vapaa-aikatoimenohjaajaksi Ranuan kuntaan. Olin pois 1,5 vuotta muissa töissä, mutta halusin takaisin nuorten pariin. Viime kuukausina on tehnyt satunnaisesti nuorisotyötä viikonloppuisin edellisen työn ohessa.

Edelliset 1,5 vuotta olin sprinkleriasentajana. Etsin firman toimitusjohtajan numeron ja kerroin, että haluan töihin, vaikka en tiedä alasta mitään. Siltä alalta löytyy töitä! Tein yhdessä firmassa vuoden töitä ja sitten vaihdoin toiseen firmaan. Ensimmäinen vuosi oli paljon reissaamista, mutta kolme viimeistä kuukautta olin Oulussa väsäämässä uutta Nokia-Kampusta. Työ oli paljon fyysisempää kuin nuorten kanssa työskentely.

Vapaa-aikatoimenohjaajana teen työtä nuorisotilalla Monkkarilla. Lisäksi minun vastuulla on loma-aikojen tapahtumat, kuten kesäleirit ja reissut. Myös kansainvälinen nuorisovaihto on minun vastuulla. Olen aiemmin käynyt kahdesti nuorten kanssa Espanjassa. Toisinaan teen myös yksilöohjausta ja liikunnanohjausta. Tärkeintä työssäni on nuorten kohtaaminen sekä olla turvallinen, vastuullinen ja luotettava aikuinen siellä, missä nuoret vapaa-aikaansa viettävät. Opastan ja avustan kaikessa missä pystyn. Työhön kuuluu myös kulttuuri- ja liikuntatyötä, jossa aivan samoin kuin nuorisotyössä, tärkeintä on kaiken ikäisten kuntalaisten kohtaaminen.

Olen opiskellut nuoriso- ja yhteisöohjaajan tutkinnon Peräpohjolan opistossa. Aloitin Ranualla oppisopimuskoulutuksessa 2018 elokuussa. Sitä ennen olin ollut työkokeilussa nuorisotyössä.

Ammatinvalinta on hieman yllättävä hiljaiselle, ujolle introvertille, joka aikanaan vahvasti uskoi, ettei tulisi tekemään ihmisläheistä työtä näiden luonteenpiirteiden takia.

Tämän työn paras puoli on kohtaamiset nuorten kanssa. Joskus työn tuloksista voi nauttia vasta vuosien päästä, kun näkee miten oma tuki ja esimerkki on vaikuttanut nuoreen positiivisella tavalla. Kesäleirit ovat monille nuorille kesän kohokohta, niistä tulee hyvää palautettu nuorilta ja vanhemmilta. Myös reissut on mukavia ja älyttömän tärkeitä nuorille. Ohjaajille vaihdot ja leirit voivat olla rankkoja, kun mennään viikkokin 4-5 tunnin yöunilla.

Meillä Monkkarilla on erittäin hyvä työilmapiiri. Aiemmin tuli stressattua työasioista paljon ja turhaan tee-se-itse asenteen takia. Nykyään luotan siihen, että jos minä en jotakin osaa, niin kollegani varmasti ratkaisevat asiat kanssani. He ovat auttaneet ja vieneet työstressiä pois. Nuorisotyö vetää tietynlaisia ihmisiä, joilla on hyvä sydän ja auttamisen halu ja työyhteisö toimii hyvin yhdessä.

Täytän pian 32 vuotta. Minua kiinnostaisi opiskella vielä lisää. Alun perin oli tarkoitus opiskella hierojaksi toisen työn ohessa, mutta se jäi vielä tekemättä. Uskon, että se on tulevaisuudessa vielä edessä.
Avoimet työpaikat Ranualla