Etusivu / Uratarinat / Voitto Sarajärvi
Voitto Sarajärvi
kiinteistönhoitaja
Olen työskennellyt lähes 35 vuotta kiinteistönhoitajana Ranuan kunnalla. Kunnanjohtajat ja mestarit on vaihtuneet sinä aikana moneen kertaan. Tulin taloon maaliskuussa 1989 kiinteistönhoitajakurssin työharjoitteluun. Harjoittelu kesti kuukauden ja sen jälkeen olin työllisyysvaroilla töissä vuoden 1989 loppuun.

Vuodesta 1990 lähtien huolehdin talonmiehenä kolmesta kyläkoulusta: Kelankylän, Kuukasjärven ja Petäjän kouluista. Koulut olivat ensin puulämmitteisiä, mutta ne muutettiin öljylämmitteisiksi.

Kun sivukylien kouluja lakkautettiin, työalueet muuttuivat sen mukaan. Ensin lakkautettiin Kelan koulu ja sen tilalle minulle tuli Saariharjun koulu. Sitten lakkautettiin Petäjän koulu ja kolmantena ja sen tilalle sain Impiön koulun. Kuukasjärven koulun tilalle tuli Kuhan koulu. Nyt Kuhan koulu on ainoa kyläkoulu.

Työni on käytännössä pieniä korjaus- ja huoltohommia, päivitän kiinteistöautomaatiota, ohjelmoin ovia, laittelen ilmastointikoneita ja teen vähän kaikenlaista apuhommaa, mitä kiinteistöllä vaan tarvitaan. On ollut kouluja, päiväkoteja, vanhainkoti, kirjasto ja hyvinvointikeskus. Kunta hoitaa edelleen myös hyvinvointikeskuksen kiinteistöä, jossa Lapin hyvinvointialue on vuokralaisena.

Olen ollut aikaisemmin myös vuokratalojen kiinteistönhoitajana Mustikkatiellä, Aapontiellä ja Harjutiellä. Nämä jäivät minulta pois, kun isännöinti siirtyi Ranuan Infra Oy:lle. Lukion koulukiinteistöt ovat olleet kaikesta suurin työalue. Kun lukio oli Pappilanniemellä, talkkarin tehtävänä oli tuoda posti. Heitin postin aina pöydälle. Yksi lukiolainen kehui ranneliikettä ja sain häneltä lahjaksi frisbeen.

Kun kiinteistöjä on poistettu käytöstä, minun työalueella ei ole enää montakaan kiinteistöä jäljellä. Minulla on vielä hyvinvointikeskus, Toivolan koulu ja koulukiinteistöjä. Tuntuu, että melkein kaikki on purettu tai myyty ennen kuin lähden eläkkeelle.

Kiinteistöpäivystys on osa tätä työtä ja sitä tehdään viikko kerrallaan. 2000-luvun alussa päivystäjinä oli neljä miestä, nyt on kahdeksan. Päivystysvuoro on kahdeksan viikon välein. Käytännössä silloin ollaan yötä päivää töissä ja puhelin on koko ajan auki. Asun 40 kilometrin päässä kirkonkylältä lähellä Penämöä, mutta Teeritiellä on pieni asunto, jossa päivystäjä voi olla.

Meillä on kyllä tosi mahtava työporukka. Vaikka ukkoja on vaihtunut, ei tämä pahemmaksi ole mennyt. Kiinteistöjen henkilökunnan kanssa on ollut hyvä toimia, samoin vuokratalojen asukkaiden kanssa. Olen viihtynyt töissä tosi hyvin.

Menin palkkatöihin heti kun täytin 18 vuotta. Ensimmäinen työpaikka oli Kemi-yhtiön metsätyöt Ranuan alueella. Koulutusta ei ollut, koska koulunkäynti ei kiinnostanut vähääkään. Ilvesluodon Paavo kysyi, oletko ikinä sahannut moottorisahalla. Sanoin, että olen kotona halkoja sahannut. Kemistä kävi työneuvoja kahdesti opastamassa, minkälaista tavaraa piti tehdä ja siitä pääsi alkuun. Olin Simojokivarressa töissä viisi vuotta. Kun Kemi-yhtiöstä tuli Metsäliitto ja väkeä vähennettiin, aloin maanviljelijäksi. Sitä kesti viisi vuotta.

Menin keväällä 1988 kiinteistönhoitajan kurssille. Ranuankartanon kiinteistö oli valmistunut Saariharjulle edellisenä vuonna. Syksyllä 88 soitin Tunkkarin Matille ja kysyin, kuka siihen tulee kiinteistönhoitajaksi. Matti sanoi minulle, että ala sinä. Sanoin, että ei käy, kun olen viikot Rovaniemellä. Matti sanoi, että se ei haittaa, kun käyn viikonloppuisin katselemassa paikat ja teen tarvittaessa jotakin pikkuhommia. Olin viikonloput oppipoikana syksystä kevääseen, kunnes kiinteistönhoitajan kurssi päättyi. Siitä alkoi kiinteistönhoitajan ura. Olen ollut työelämässä koko ajan sen jälkeen, kun täytin 18 vuotta.

Olen käynyt vuoden pituisen kiinteistöhoitajan koulutuksen Rovaniemellä. Sen jälkeen opiskelin lämpölaitoksen hoitajaksi 8 viikkoa työn ohessa.

Olen nyt 64-vuotias ja menossa on viimeinen rekitalvi. Sen jälkeen pidän vapaat ja lomat ja kun täytän 65 vuotta kesäkuussa 2024, jään töistä pois.

Ranuan kunta on ollut tosi hyvä työnantaja. Kiitosta pitää antaa, että on saanut näin pitkään tienata leipärahaa.
Ranuan avoimet työpaikat