Tiedotteet


Etusivu / Ranua-info / Tiedotteet / Hillakauppa alkoi Ranualla 10 euron poimijahinnalla

Hillakauppa alkoi Ranualla 10 euron poimijahinnalla

hillakylä ja rohkea Ranua1_palkki.png
13.7.2020 13:00

Hillan laatu on hyvä ja poimijoita on liikkeellä. Ulosmyyntihinta oli maanantaina 16 euroa kilo 9 euron astiassa.

Hillakauppa alkoi maanantaiaamuna Ranuan Hillatorilla vilkkaana. Poimijahinta asettui aamulla 10 euroon kilolta.

- Ei se ainakaan nousemaan päin ole, sanoi hillatohtori Reijo Sääskilahti maanantaina Ranualla.

­Hyvä että saadaan pidettyä tuossa. Hillaa tulee runsaasti. Viikonloppuna hillaa tuli Pudasjärveltä, tänä aamuna jo Ranualtakin. Muualla uhkaillaan laskea poimijahintaa kahdeksaan euroon, mutta me ei siihen ryhdytä, sanoi Sääskilahti.

Poimijoita oli liikkeellä torilla hillakauden avauspäivänä kymmenittäin. Hillan laatu on hyvä, kommentoi hillatohtori. Muutaman kilon satseja tuovat ja niistähän se kertyy. Kertymässä on hyvä, lähes viime vuosikymmenen vilkkaimpien vuosien 2013 ja 2017 kaltainen hillavuosi.

Tuoreen hillan ulosmyyntihinta oli maanantaina Ranuan Hillatorilla 16 euroa kilo 9 kilon astiassa. Sääskilahti muistuttaa, ettei katetta kannata kadehtia. Me ostamme marjan verottomana, mutta ulosmyynnistä meidän on maksettava 14 prosentin elintarvike-alvit. Ranuan Hillatorilla Ranuan keskustassa marjakauppaa käydään joka päivä. Ohjelmalliset toripäivät ovat keskiviikkona ja perjantaina. Perinteisiä Hillamarkkinoita ei tänä vuonna järjestetä koronapandemiasta johtuen.

Ranua alueella valtionmailla olevat hillasuot löytyvät Ranua-sovelluksesta. Ranua App on ladattavissa ilmaiseksi sovelluskaupoista.

Lisätietoja antaa Ranuan kunnan kehittämispäällikkö Riikka Tuomivaara, puh. 040 662 3700


Tiedostot