Etusivu / Ranuan kunnan sijoitustoiminnan periaatteet valtuuston päätettäväksi
Kunnan tiedotteet

Ranuan kunnan sijoitustoiminnan periaatteet valtuuston päätettäväksi

5.9.2023 14:06

Ranuan kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se hyväksyy sijoitustoiminnan uudet periaatteet. Ne tulisivat voimaan 1.10.2023 alkaen. Valtuusto päätti joulukuussa 2022, että kunnalle tulee laatia sijoitusstrategia. Kunnan sijoitussuunnitelmaa ei ole päivitetty vuoden 2013 jälkeen. Ranuan kunnan varainhoidossa oleva sijoitusomaisuus on vajaat 6,2 miljoonaa euroa.

Kunnanhallitus päätti myös muun muassa nimetä edustajat rakennusjärjestyksen ja taksan uudistamista varten perustettavaan työryhmään. Kunnanhallitus nimesi työryhmään Mirva Salmelan, Jari Hintsalan ja Markus Ranuan.

Pöytäkirja on luettavissa täällä.