Etusivu / Kunnan tiedotteet / Ranuan kunnan viime vuoden tilinpäätös oli 1,2 miljoonaa euroa ylijäämäinen
Kaikki tiedotteet

Ranuan kunnan viime vuoden tilinpäätös oli 1,2 miljoonaa euroa ylijäämäinen

30.3.2022 8:05

Ranuan kunta teki viime vuonna 1,2 miljoonaa euroa ylijäämäisen tilinpäätöksen. Odotettua parempi tulos syntyi, kun verotuloja kertyi 1,1 miljoonaa euroa arvioitua enemmän.

Verotuloja kunta sai 11 miljoonaa euroa ja valtionosuuksia 21 miljoonaa euroa.

Valtiolta tuli koronatukia viime vuonna: yhteisöveron jako-osuuden korotusta oli lähes 330 000 euroa ja perusterveydenhuollon kulujen korvaamiseen saatiin noin 400 000 euroa.

- Kunnan taloustilanne on hyvä. Viime vuoden jälkeen meillä on taseessa ylijäämää vajaat 14 miljoonaa euroa, kunnanjohtaja Tuomas Aikkila iloitsee.

Kunta sai myös pienennettyä velkojaan viime vuonna 345 000 eurolla. Kunnalla oli viime vuoden lopussa vajaat 2,7 miljoonaa euroa lainaa. Kunnan yhtiöt mukaan luettuna lainamäärä on huomattavasti suurempi, 17,4 miljoonaa euroa.

Ranuan Seudun Matkailu Oy:n liikevaihto laski 30 prosenttia, mutta Ranuan Infra Oy:n ja Ranuan Vuokra-asunnot Oy:n liikevaihdot nousivat muutaman prosentin. Kaikki kolme tytäryhtiötä tekivät voitollisen tuloksen viime vuonna.

Vuoden aikana Ranuan kunnan väkiluku väheni 42:lla ja asukasmäärä oli vuoden lopussa 3670 henkilöä. Lapsia syntyi 24 ja kuolleita oli 49. Kunnan työllisyystilanne parani viime vuonna ja uusia yrityksiä syntyi 14.

Kunnanhallitus käsitteli tilinpäätöstä maanantaina ja sen hyväksyy valtuusto 11. huhtikuuta.

Tilinpäätös on luettavissa täällä.