Etusivu / Kunnan tiedotteet / Vielä ehdit esittää toiveita Simojärven eteläisen osan kaavoitukseen
Kaikki tiedotteet

Vielä ehdit esittää toiveita Simojärven eteläisen osan kaavoitukseen

airo.jpeg
15.6.2022 12:05

Simojärven eteläosan kaavoitus on edennyt luonnosvaiheeseen.

Alueen laajuuden vuoksi kaavat on jaettu neljään erilliseen rantaosayleiskaavaan. Toiveita kaavoista voi edelleen esittää.

- Jos toiveita ei ole ehtinyt aiemmin esittää, niitä otetaan yhä vastaan. Jos esimerkiksi ei ole saanut toivotusti rakennuspaikkoja, voi toivoa vaikka niiden siirtämistä, Ranuan kunnan tekninen johtaja Risto Niemelä sanoo.

Toiveet, mielipiteet ja muistutukset voi jättää 8.7.2022 kello 15 mennessä joko sähköpostilla kaavatoiveet@ranua.fi tai postilla osoitteeseen Ranuan kunta, tekninen osasto, Keskustie 34, 97700 Ranua, kuoreen merkintä "Simojärven yleiskaava”. 

Kaavasta voi kertoa mielipiteitä ja toiveita myös paikan päällä Ranuan kunnanvirastolla torstaina 16.6. kello 12-18. Toiveita ja muutosehdotuksia ottaa tuolloin vastaan konsultti Timo Leskinen FCG:stä.

- Toiveet pyritään mahdollisuuksien mukaan täyttämään, mutta kaikkia toiveita ei välttämättä voida toteuttaa. Tavoite on, että kaavassa voitaisiin mahdollisimman hyvin sovittaa yhteen asukkaiden, mökkiläisten, maanomistajien ja yrittäjien toiveet siten, että se palvelisi kaikkia maankäytön tarkoituksia, Niemelä lisää.

Muutosten jälkeen Simojärven kaavat etenevät ehdotusvaiheeseen syksyllä. Ehdotus tulee aikanaan nähtäville. Tavoite on, että valtuusto hyväksyy kaavat vuoden 2022 loppuun mennessä.

Simojärven eteläosan kaavat tehdään, koska alueen alkuperäinen yleiskaava on yli 20 vuotta vanha ja alueen käyttö on muuttunut aiemmasta.

- Kaavamuutoksella pyritään reagoimaan uusiin toiveisiin, muun muassa etätyöhön, asumisen mahdollistamiseen haja-asutusalueella sekä matkailun tarpeisiin.

Kaava-aineistoihin voi tutustua täällä.